Tietoa vai viisautta?
12.8.2010
| Teksti: Hellevi Pouta


Isäni kokosi eläkevuosinaan omia ruokaohjevihkoja. Niihin liimaillut ja kirjoitetut reseptit erilaisine huomautuksineen kertovat paljon hänestä myös ihmisenä, mutta mielenkiintoisimpia ovat ajatelmat, joita hän sujautti reseptien lomaan. Hänen viimeisinä elinkuukausinaan niistä nousi mieleeni usein lause: ”Kyllä vanhalla järkeä on, mutta mihin hän sitä käyttää, sillä itse hän ei sitä enää tarvitse ja nuoremmille se ei kelpaa.”
Siinä ajatuksessa kiteytyy karusti elämän tarkoitus: olla osa luonnon kiertokulkua, kypsyä ihmisenä, kuihtua sitten pois ja viedä mukanaan hautaan suuri määrä viisautta ja hiljaista tietoa. Tuo lause paljastaa myös sen eron, mikä tiedolla ja viisaudella on. Tietoa voi siirtää sukupolvelta toiselle ja sen määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Viisaus on jokaisen löydettävä itse. Siksi vanhempien on hyväksyttävä se, että jokainen sukupolvi joutuu vuorollaan hakkaamaan päätään seinään. Viisaita ihmisiä on ollut vuosituhansia, mutta järjettömyydet jatkuvat sukupolvesta toiseen.
Saattaessani isääni hautaan mietin, miten paljon hän oli 90-vuotisen elämänsä aikana kokenut sellaisiakin asioita, jotka jäivät lopullisesti hänen ikiomiksi salaisuuksikseen. Vaikka elämme avautumisen aikaa, jokaisessa ihmisessä on paljon salattua, täysin yksityistä. Niin on hyvä, sillä onhan koko elämäkin yhä suuri salaisuus.
Kirjoittaja on freelancer-toimittaja ja Sanan vakituinen avustaja.