Tulen lumoa, vai…

Moni tietää, miten raivaustöistä ei tahdo tulla loppua, kun on kerran aloittanut. Puuta kaatuu, oksaa riittää, puunrunkoja tuntuu olevan kaikkialla. Juuri kun on olettanut putsanneensa yhden kohdan, eikös jalka osukin piilossa olevaan oksaan. Lippalakin hikinauha alkaa pettää.

Samalla kun metsän perkaus tuntuu mielekkäältä ja maisema avautuu valolle, työmäärä uuvuttaa ja yllättää. Juuri siksi tulen sytyttämisen hetkellä tunne on suorastaan riehakas, nyt alkaa tapahtua. Nyt tai ei koskaan.

Ja tapahtuu. Tuntien aikana tulee puhdasta jälkeä, risukasat hupenevat huimaa vauhtia, puunrungot palavat iloisesti, ritisee ja rätisee. Valvova silmäni seuraa tarkasti lieskoja ja kipinöiden tanssia. Olen tulen herra, nyt se palvelee minua! Itse tuli lumoaa, sen liekkien tanssia voisi katsoa loputtomiin.

Kaikki sujuu sutjakkaasti kunnes kaislakasaa nostellessani alkaa sen semmoinen surina. Ilma on täynnä eläviä, jotka pyrkivät lippalakin alle, työhanskojen sisään, hihanaukoista ja kaikista aukoista peremmälle. Ampiaisia! Olen sohaissut ampiaispesään.

Siitäkös alkaa sellainen rumba ja cha cha cha, että tähtitanssijatkin jäävät varjoon. Jalkatyöskentely, vartalon taivutukset, rytmi ovat vertaansa vailla. Vieläpä harjoittelematta ja ilman opettajaa! Huomaan sivusilmällä, miten matkan päässä oleva elämäntoverini seuraa esitystäni ihailusta mykkyrässä.

Kuka uskaltaa häiritä ampiaisten syysrauhaa! Kuka täällä oikein hallitsee?

Tässä kohtaa ihmisen on nöyrryttävä. Kirmailun ja huitomisen keskellä saan huudettua: Anteeksi, ei millään pahalla, olkaa vain rauhassa, tämähän on teidänkin kotirantanne. Lupaan ja vannon, etten enää koskaan tule häiritsemään teitä! Solmitaanko aselepo nyt heti?

Niin, kuka hallitsee ja ketä? Kenen armoilla olemme? Miten pienestä kaikki voi järkkyä ja elämän askelmerkit muuttua.

Saatoin hallita tulta, mutta en ampiaisia. Elämässäkin on usein juuri näin. Kun luulee hallitsevansa, elämä yllättää ja kaikki menee toisin tai jopa ihan uusiksi. Tässäkin kohtaa olen kiitollinen sekä luonnon oppitunnista että Jumalan, Luojan tuomista tuoreista näkökulmista.

Kaikki taitaa sittenkin yhdessä vaikuttaa hyväksemme, kaikenlaiset asiat, pienetkin, jopa ampiaisten antama vauhdikas oppitunti, jonka saatan yhä tuntea oikeassa ranteessani.

Aina on mahdollisuus oivaltaa uutta, astua uuteen, löytää vahvaa elämän makua, olla kiitollinen – ja tietää, että Herran käsissä kaikella ja kaikenlaisilla seikoilla on merkitystä.