Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Uneksukaamme

10.2.2011
| Teksti: Markus Partanen


Olen muistanut viime aikoina harvinaisen paljon uniani. Niissä on käyty messussa ja vanhassa luostarissa, tehty matka menneisyyden rippikoulun iltahartauteen, kävelty sateisessa yökaupungissa, nähty tuttuja, läheisiä, kadotettu kenkä.

En tiedä, mistä unien yhtäkkinen muistaminen johtuu, ehkä syynä on tämä sydäntalvi, ehkä kaunokirjallisuuden lukeminen. Oli miten oli, olen ryhtynyt miettimään, mistä unet oikein muotoutuvat, mistä kertovat. En ole yksin. Unennäön salat ovat kiinnostaneet ihmistä läpi aikojen. Muinaisina vuosina unien saatettiin ajatella välittävän viestejä tuonpuoleisesta tai tietyissä erikoistapauksissa vaikkapa Jumalalta.

Idän kirkon vanhat opettajat suhtautuvat torjuvasti unien syvämerkitysten korostamiseen. Heille uni aukaisi mielen kaihdettaville mielikuville ja vaikutelmille. Lieneekö samantyyppistä ajattelua suomalaisen sananlaskun taustalla, kun vanha kansa tiesi sanoa: ”Joka uniinsa uskoo, se varjoaan pelkää.”

Olen minäkin joskus näitä harmittomia, hauskojakin unikirjoja aukaissut ja sitten nopeasti sulkenut. Tahtoisin mennä kuitenkin syvemmälle; unissa on sitä jotain. Ehkä psykoanalyysin isä Sigmund Freud oli kuitenkin oikeilla jäljillä siinä, että unet ovat viestejä syvistä, tiedostamattomista tarpeistamme. Siksi joskus on hyvä pysähtyä pohtimaan ja keskustelemaan vaikkapa ystävän kanssa unen äärelle. Millainen minusta on unen sisältämä sisimpäni viesti? Eteen voi avautua yllättäviäkin löytöjä omasta elämästä. Ja vaikka näin ei kävisikään, ovat unet usein piristäviä, ilahduttavia kaikessa ylösalaisuudessaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja teologi.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin