Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

C-C De Plicque, Jarkka Rissanen & Friends: Linin’ Track


Humble House

****

Juurihoitoa! Christian-Charles De Plicque on aikaa sitten suomalaistunut amerikanveli, jolla on pitkä historia musiikin teossa. Jarkka Rissanen on taas maamme tunnetuimpia blueskitaristeja – nimenomaan syvemmän etelän tyylisen kuin valkaistumman brittibluesin. Miehet ovat keikkailleet keskenään vuosia sekä kaksin että hengenheimolaistensa kanssa.

Tätä levyä ei tehty ihan eilen. Se on äänitetty ”pitkin matkaa” – osin Jambo Studiolla Iisalmessa ja Wentus Blues Bandin treenikämpällä. Kaikki kappaleet on kuitenkin alun perin äänitetty ”Risto-Kallen” ja Rissasen duotulkintoina. Rhodesin kauniit kiipparimausteet, huuliharppu- ja huilulisäykset ja Seppo Rautevan varma rummutus lisättiin myöhemmin.

Vaikka tätä metodia hieman ihmettelisi, kuulijalle välittyy mukavan olohuonemaisen yhdessäsoiton leppoisa ja lämmin tunnelma. Plicquen ääni on lämmin, ja syvä ja hänen laulamansa vanhat spirituaalit tulevat iholle.

Edelleenkin puhutaan gospelkulttuurista. Olen lukuisat vuodet karsastanut tuota sanaa, mutta tämä levy taas on sitä itseään. Miehet pistävät upeasti uusiksi hengellisiä klassikoita, kuten When The Saints Go Marchin’ In, Wade In The Water ja Will The Circle Be Unbroken. Toisaalta kitaranhakkaaja-ärjyjä Son Housen repertuaarista on kolme laulua ja uudemmiltakin lauluntekijöiltä näytteet, kuten Eric Bibbiltä ja Marianne Faihfullilta.

Erinomaisen virkistävä kiekko tänä ylituottamisen idols-aikana. Joskus vain yksinkertaisesti täytyy ottaa kiinni vanhoista perusasioista. Muistathan että ”kaikessa soi blues, siinäkin soi blues”.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin