CRB: Tunnet minut
Oulun ev.lut. seurakunnat
****
Virsillä mennään taas. CRB tulee sanoista Crossroads-band. Oulussa järjestettiin muutama vuosi sitten samalla nimellä kulkevia iltoja, joihin kosketinsoittaja Tuomas Keskitalo oli tehnyt bändilleen virsisovituksia. CRB:n resepti oli silloin nykypopin groovaavuus ja jatsahtavat elementit. He ovat aikaisemmin julkaisseet ep:n, ja tämä yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto on ollut jo hyvän kotvasen ulkona. Oulun Karjasillan seurakunta lienee yhtyeen suurin fani, koska on toiminut sen kustantajana.
Levylle on versioitu ikiklassikkoja kuten Vain sinä tunnet minut Vapahtaja, Päivä vain ja hetki kerrallansa ja Liekkejä on monta. Tuntemattomampiakin on, kuten pirteä aloitusraita, soul-henkinen Sä kuljet seurassa Jeesuksen sekä iltahartaushenkinen lopetusvirsi Herra, lahjanasi sain.
Väistämättä vertailen yhtyeen operointitapaa Make Perttilän kapellimestaroiman Pop-messun bändivirsisovituksiin. CRB:n sovittajat Keskitalo ja tuottaja Miika Halmetoja liikkuvat saman populaarisen länsimaisen virikearkun äärellä kuin Perttilä. Tunnet minut -levyn suunta on solistinen, CRB ei tällä levyllä ole messun taustabändin roolissa. Moni virsi on räätälöity sopimaan Laura Ainalin persoonalliselle äänelle.
Valkaistu soulmeininki jää joskus liian harmittomaksi siisteilyksi, mutta tämä levy ansaitsee omankokoisensa paikan virsi- tai groovemusadiggarin hyllyssä.