Jiffel
****
Muistatko tai käsitätkö Exitin Pekka Simojoen taustayhtyeenä? Mikäli niin, nyt on aika päivittää tila.
Exit on nykytilassaan kuin kollektiivinen yhteisö tai luentotilaisuus, jossa puhujat vaihtelevat. Yhtyeessä vaikuttaa monta kappaleentekijähahmoa.
Jo mainitun Simojoen lisäksi Markku Perttilä, Jari Levy ja Matti Puttonen ovat vahvoja lauluntekijöitä, jotka myös ottavat vokalisointivastuun omista teoksistaan muun yhtyeen säestäessä tasavahvasti. Kitaristi Jarkko Jouppi ujutti myös mukaan yhden tekeleensä.
Laulumikin ja sävellysvastuun kierrätys onnistuu, Armo tuli kylään -levy on ehjä kokonaisuus vailla sekavuuden hiventäkään. Miesten tähtäimet ovat samoja, vaikka tyylinsä ovat omanlaisiaan.
Karaktääriluonnehdintaa: Jari Levyn biisit ovat levyn ”suomirockeinta” tavaraa, Perttilän laulut ovat herkempiä ja syviä tunnelmointeja, Puttonen on eniten gospel siinä missä Simojoki on teologi raamattuviittauksineen ja lähetysnäkyineen. Kalle Torniaisen tuotanto liimaa eri tekijöiden palaset taiten kasaan.
Sovituksellinen yllätys on kevyt reggaepop Ihmeellinen päivä -kappaleen muodossa.
Äänitteen syvin hetki koetaan J. Levyn kappaleessa Elämää ennen kuolemaa. Siinä huokaillaan inhimillisen uupunutta rukousta ja koitetaan ymmärtää traktaatintarjoajaa. Kerrassaan hieno laulu.
Harva 23 vuotta taittanut bändi on näin hyvässä tikissä. Toivoa sopii, että Exitin tasokas gospelrock soisi vielä pitkään ja juuri sellaisena kuin se juuri nyt on, monipuolisena kollektiivisena yhtyeenä.