Hanna Nordell: Tule lähteelle
Omakustanne
***
Tässäpä harrastelijamuusikko, joka on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa tämän levyn myötä. Kokopitkä levy, jonka jokaisesta sävelestä ja sanoituksesta vastaa hän itse. Hatunnoston arvoinen uskallus Hanna Nordellilta.
Tule lähteelle -levyn linja on koko lailla puhdasta iskelmägospelia. Sovituksia ovat tehneet muun muassa Timo Haanpää ja Anton Laurila. Musiikillisesti ollaan ihan iskelmäradio-linjalla. Tämä on ”peukku ylöspäin” -kommentti sikäli, että levy on hyvin soitettu ja tuotettu.
Nordellia säestää levyllä suuri muusikkojoukko. Pariin kappaleeseen on rakennettu tavallista laajempaa orkestraatiota jousineen ja suurine taustamattoineen. Saksofonisti Jouni Kannisto ansaitsee kunniamaininnan sangen sävykkäistä tuuttauksistaan parissa kappaleessa.
Balladimainen iskelmäpoppilinja saa vaihtelua tangokappaleesta Tähtitarhojen taa. Avauskappale Oi Jeesuksein, Vapahtajain saa lännensävyjä itsensä Olli Haaviston pedal steel -kitarasta. Sitä olisi mieluusti kuullut levyllä enemmänkin.
Sävellykset eivät nouse kovin ikimuistettaviksi, mutta metsäänkään ei ajeta.
Nordell itse on solistina aivan toimiva. Hänen sanoituksensa ovat vahvoja todistuspuheenvuoroja, joissa ei kaihdeta herätyksellistä linjaa. Nykyään kuulee harvemmin hengellistä levyä, jossa useassa kappaleessa mainitaan Golgata. Toisaalla kerrotaan ihmisen vajavuudesta ja Jumalan eheyttävästä rakkaudesta. Evankeliumia kansankielellä, näinhän sen pitää mennäkin.