Tavat eivät romutu, ne vain muuttavat muotoaan."
Sunnuntai 5. helmikuuta. Nimipäivää viettää Asser

Hannu Syrjälahti: Syyspäivänä



Inkoon musiikki

*****


Parhaillaan Karvian kirkkoherrana vaikuttava Hannu Syrjälahti on pitkän linjan kanteleensoittaja. Hän on toiminut papintyönsä ohessa Kanteleliiton puheenjohtajana sekä soitonopettajana lukuisissa instansseissa kuten Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Konservatoriossa. Hänen 80-luvulla tehdyt soololevynsä ovat olleet jo pitkään loppuunmyytyjä. Tämä kokoelmalevy sisältää hänen keskeisintä tuotantoaan.

Syrjälahti tunnetaan alan harrastajien parissa parhaiten kantelesävellyksistään. Levyltä löytyy 13 omaa kappaletta kolmen traditionaalisen ohella. Pelkkää hauen leukaluuta levyllä ei kuulla, vaan viidessä sävellyksessä kuullaan Aale Lindgrenin oboeta ja Veikko Höylän selloa. He ovat soittimiensa mestareita, kummatkin ovat toimineet Helsingin Kaupunginorkesterissa ja tehneet soolouraa.

On odotettuakin, että levyltä välittyy haikean intiimiä, kalevalaismakuista tunnelmaa. Onhan kannel melankolisen kansamme tuntojen tulkki. Toisaalla taas yllätetään suorastaan progressiivisella otteella kuten Tuulikellossa. Sen kolmen kanteleen yhtäaikainen polyfonia on pysäyttävää, aivan kuin äkkiväärä haitaristimme Kimmo Pohjonen olisi vaihtanut soitinta. Lindgrenin ja Höylän mukanaolo tuo taas Jan Garbarek -tyyppistä uljasta monikerroksisuutta ja niinikään usean äänen juhlaa.

Itsestäänselviä trad-kappaleita levyllä ei ole, mutta esimerkiksi sikermässä Kolme kymenlaaksolaista kansanlaulua huomaa useaan kertaan ahaa-elämyksen jostain menneestä. Kauniisti soiva Kanteleeni (My kantele) on suurelle yleisölle varmaankin tutuin.

Syyspäivänä on mestarillinen kokonaisuus. Se antaa kuulijalleen mahdollisuuden rauhoittua, toisaalta se haastaa tutustumaan kimurantteihin monikerroksisiin sävelteoksiin. Levy on aivan parhaimmillaan triobiiseissä, jolloin mukana ovat mainitut sello ja oboe. Ei ole yhtään syytä, miksi tämä levy ei ansaitsisi täysiä tähtiä. Suosittelen suuresti.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin