Maailma ei tarvitse kohtuuden ystäviä ja mukautuvia ihmisiä, vaan palavia sydämiä.
Tiistai 18. kesäkuuta. Nimipäivää viettää Tapio, Ingolf

Idän Ihmeet: Rakkauden kuriiri



Rainmaker

****

Tästä triosta on noussut ilmiö maamme kristillisessä nuorisokulttuurissa eikä syyttä. Jotain tämänkaltaista piristysruisketta on odotettu, pitkälti tiedostamatta.

Yhtyeen kolme nuorta miestä käyttävät akustista ilmaisua ilosanoman välineenä. Iloa on muussakin kuin yhtyeen linjassa. Vaikka vakaviakaan asioita ei ohiteta, levyn yleisilme on myönteisen hilpeä olematta pelleilevä.

Esikois-ep:n naiviuksista on menty eteenpäin. Vaikka toisinaan kompastutaan vieläkin: henkilökohtaiset rakkaudentunnustukset tyyliin ”beibi, tää on sulle” soveltuvat keikkojen välispiikeiksi, mutta eivät levytallenteeseen.

Ihmemiesten voima on myös siinä, että he ovat sangen taitavia muusikoita. Jannen, Atte-Veikon ja Villen lauluäänet ovat hyviä ja yhteensoivia. Kitara, viulu ja perkussiot soivat varsin taiten. Yhtyeellä onkin ikää hieman yllättäen jo kuusi vuotta, linjaa on ehditty hioa.

Suomen Lähetysseurassa kasvunsa apetta saaneet nuoret miehet toteavatkin levyn nimikappaleessa että he ”lähtevät rohkeana armon suuruutta kuuluttamaan”. Näistä herroista on esikuvaksi. Toivottavasti Idän Ihmeet ovat tulleet jäädäkseen. Levy on hyvä, mutta keikoilla nuoret herrat ovat parhaimmillaan.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin