Janne Könönen: Hiljaiset miehet

 

GC-musiikki

 

Jyväskyläläisen laulaja-lauluntekijän ja seurakuntatiedottaja Janne Könösen esikoislevy on teos, joka vaikuttaa ensin vaatimattomalta. Se on kuitenkin hieno esimerkki hitaasti aukenevasta levystä. Siksipä arvio vasta nyt, vaikka levy julkaistiin viime vuoden puolella.

Hitaus johtui pääosin Könösen itsensä äänestä, joka on aivan hyvä muttei järin persoonallinen. Levyn kiitettävää hipova taso, esikoisteokseksi suorastaan yllättävän syvällinen ja monikerroksinen, on varsin omanlaistansa. Levyn tekijäkaartissa on vahvuutta, tekijäluettelo vilisee tuttuja nimiä kristillisestä skenestä. Eri kappaleiden vaihtelevat soittajat luovat levylle rikkaan, hämmentävän hyvin linjassa pysyvän kokonaisuuden.

Könönen ystävineen kertoo säveltarinoita niin erikoisista persoonallisuuksista kuin aivan tavallisistakin peilikuva-ihmisistä. Välillä ammutuksi tullut mies makaa paareilla, toisaalla ollaan mukana rakkaan vatsakivun kanssa. Poisnukkunutta isoisää muistellaan. Tuuli tuo mukanaan lyijyä Persianlahdelta. Korkeimman puoleen haikaillaan välillä epäröiden, mutta kuitenkin sangen perusluottavaisesti.

Levyn lopussa on todellinen yllätys. 16-minuuttinen Ilo on puhdasta 70-lukulaista suomiprogea, jonka keskellä on akustinen rapteos hiphop-artisti Daikinin työstämänä. Käsittämättömän tuntuinen yhdistelmä toimii mainiosti, vaikka tuntuisikin paperilla hullulta. Wigwam- ja Jethro Tull -vaikutteet ovat läsnä ja näkyvillä. Huikea teos, kulttuuriteko kristillisessä musiikkiskenessä. Aina välillä tekee mieli istua alas ja kuunnella vain se kappale.

Saapa nähdä, mihin tulevaisuus vie Könösen kaltaisen taitavan sanailijan ja musiikillisen visionäärin.