Kraka: Kaunotar ja pelkuri

Nelimiehinen Kraka on onneksi normalisoinut nimensä pisteistä ja pikkukirjaimista. Lisäksi he puskivat ulos viime vuoden parhaimman kristillishenkisen pop/rock-levyn. 

Yhtyeen linja on tämän ajan tyylikästä ja helisevää, vaihtoehtorockista soundinsa ammentavaa suomipoppia. Eritoten vokalisti Heikki Niemisen ajoittain falsettiin hypähtävästä laulutyyli löytää kaiut Yorke/Martin -koulukunnasta.

Miehillä on kuitenkin nuottijuuristo vahvasti tässä maassa. Utuisemmasta ja koneohjelmoidusta helinästä ja haikailusta siirrytään vaivatta temmokkaampaan, Don Huonot -tyyppiseen paiskontaan. Tuotanto on komeaa ja taustojen ohjelmointi tyylikästä. Petteri Hirvosen digitaalikitara tuo soitinkatraaseen oman mielenkiintoisen lisänsä.

Läpeensä tyylikkään laatuisan kivimurikan hioutumista timantiksi toppuuttaa biisimateriaali. Levylle mahtuu muutamia upeasti tuotettuja ja soudillisesti hiottuja kappaleita, joissa kuitenkaan sävellystaso ei kohoa mairittelevaksi. Kokonaisuus hipoo kuitenkin kiitettävän rajaa. Oman tyylinsä löytänyttä bändiä on ilo soittaa stereoissa.

Levyn kappale Tähdenlentoja oli myös jonkinmoinen radiohitti useammallakin aallolla. Vaikka bändin musiikki on täysin radiokelpoista, eivät he kaihda suoria sanoja. Ei jää epäselväksi, mitä tahoa miehet tavoittelevat ja ovat saavuttaneetkin. Ei sitä jeesuskorttia vaan ole pakko joka viisussa tuutata. Myös hymähdyksen aiheuttava levyn näennäisnaivi otsikko löytää tarkoituksensa nimikkobiisin sanoitusten myötä.