Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

L-60°: Scream


Aikamedia

***

Tämä äänite jäi sitten yhtyeen testamentiksi. L-60° oli Bass’n Helenistä sekä soolouraltaan tutun Olli Heleniuksen englanninkielinen bändiviritys. Heidän esikoislevynsä sai aikanaan huomiota laajemminkin Euroopassa, mutta yhtyeellä ei aivan ollut onnikaan myötä matkassaan ja monet lupaukset jäivät lunastamatta. Tämä kakkoslevy päättää yhtyeen kulun Ollin ja pitkälti saman taustajoukon keskittyessä uuteen bändiotsikkoon, Fivestar Prophetiin.

Levy ei ole kuitenkaan mikään väkisin puristettu tuotos hiven erikoisesta roolistaan huolimatta. Se on hyvin ja taiten tehty ja tuotettu verevä rokkilevy, jolla on ansionsa. Olli on aina ollut hyvä tekemään monimuotoista musiikkia eri perspektiivistä. Scream-levyllä emme kuule otsikonmukaista huutoa tai karjuntaa, mutta energinen riffittelyrock pitää kuulijan suun messingillä vaikka muutamalta tavanomaisuudelta ei ole vältyttykään. Rytmikitarat soivat erikoisesti välillä jopa heavymetal-tyyppisen alavireisesti. Kokonaisuuden pitää kuitenkin raikkaana Ollin itsensä selkeä ja miellyttävä lauluääni. Englannin lausuntansakin on kohdillaan.

Kappaleiden melodiat ovat hiven haikeita olematta surullisia. Sanoituksissa on toiveikas ja toisaalta maailman vinouksia ruotiva katsontakulma. Love tracked you down -kappaleessa on hienoa hittipontentiaalia ja Into the nightin syvällisyys saa kuulijan uppoutumaan kappaleeseen täysin. Someone else -biisi on taas hurjaa voimasointuilua ja uhmakastakin laulua omaava jyrä. On tässä monituisia ja hienoja kappaleita eri tunnelmoihin. Olli ei tunnu epäonnistuvan ikinä levyprojekteissaan.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin