****
Haikea ja tummankaunis on sellon sointi. Vihtiläinen Hannu Kiiski, joka vaikuttaa Sibelius-Akatemiassa lehtorina, on tämän levyn pää-äänenkäyttäjä. Kyseessä ei silti ole soololevy, vaikka Kiisken nimi on nostettu kanteen.
Kiiski selloineen on kuulunut 30 vuotta Vihdin ev.lut. seurakunnan avustajistoon, ja aloite levyn tekoon tuli seurakunnasta. Pianistina on pääasiassa Risto Laurila, mutta levyllä soittavat Vihdin seurakunnan kaikki omat kirkkomuusikot. Antti Vuoren saksofonit kohottavat muutaman laulun tunnelmaa. Mukana on myös nuorekkaampi soitinyhtye, joka operoi levyn viisi virsikappaletta.
Muut kappaleet ovat harvemmin korvaani osuneita helmiä. Esimerkiksi Aulis Sallisen Metamorfora op. 43 on jyhkeän polveileva kokonaisuus, ja Heitor Villa-Lobosin O canto do cisne negro (Mustan joutsenen laulu) on säveltäjän brasilialaisuudesta huolimatta riipivän ”slaavilaismelankolinen” teos.
Hieno ja rauhoittava instrumentaaliäänite. Jos asuisin Vihdissä tai lähikunnassa, alkaisin välittömästi tutustua seurakunnan osaavaan musiikkityöhön.