90-luvun alusta alkaen englantilaissyntyinen Matt Redman on ollut eräs suosituimmista praise (ylistysmusiikki) -artisteista. Tämä kokoelma sisältää hänen suosituimmat klassikkonsa kuten Blessed Be Your Name, Let Everything That Has Breath ja You Never Let Go.
Redmanin ääni on kuin mikstuura Michael W. Smithiä, Stingiä ja Bonoa. Osaava ja hiven korkealta laulava kaveri siis. Laulujensa ympärille kudottu musiikki on siistiä ja stailia nykypoppia, U2:n ja Coldplayn tyyliarkulla on käyty vaikutteita ottamassa.
Slaavilaismelankolinen körttini toteaa yhden ylistys-cd:n kuuntelun putkeen olevan aikamoinen urakka. En kiistä praise-osaston tarpeellisuutta ja merkitystä, mutta tämän levyn (ja koko musiikkityylin) yksiteemaisuus on tosiasia. Jumalanpalveluksissakin ylistysvirsien määrä on rajattu.
Redman on taitava kaveri ja joistain hänen kappaleistaan on tullut genrensä klassikoita. Ja hyviä kappaleitahan tällä levyllä on, sitä ei ole kiistäminen. Perushärmäläiselle kirkonpenkin kuluttajalle, kenellä ei ole tapana nostella liikaa käsiä, tarjoilisin kuitenkin hänen tuotantoaan pienissä annoksissa kuten hartausmusiikkina.