Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Niina Saarikangas: Kuvasi kaltainen



Soundbite

***

Artisti on keravalainen neljän lapsen äiti, laulaja ja lauluntekijä, joka on tehnyt ja esittänyt musiikkia jo nuoresta asti. Tämä uutuuslevy pitää sisällään pelkästään omaa tuotantoa. Apunaan Niinalla on ollut monitaituri Make Perttilä, ken toimii levyn kapellimestarina ja vastaa useammista soittimistakin.

Rouvan äänestä on helppo pitää. Se on selkeän mutkaton ja omaa tiettyä tummuutta ja vahvuutta. Tasavarmaa lon myös Perttilän tuotanto. Musiikillinen linja on kevyttä poppia, josta kajastavat kasarivaikutteet. Toisaalla kitaramestari innostuu hieman revittelemäänkin, toisaalla hän on luonut jopa keveitä reggae-vaikutteita. Taustakiipparit soivat soulhenkisesti. Erityismaininta Pasi Ryökkysen tyylikkäille bassolinjoille.

Kuvasi kaltainen on mainiota tunnustuksellista ajankuvaa aikuiselta naiselta. Saarikangas kertoilee tuokiokuvia elämästään peilaten joka kappaleessa vakaumustaan runollisin vertauksin. Huomaa että levyn lyriikat ovat pitkän aikavälin tuotosta, niitä on hiottu vaikkei tavanomaisuuksilta olekaan vältytty.

Saarikangas välittää kauniisti uskoa ja toivoa, vältellen tyylikkäästi niitä imelimpiä rakkausjuttuja. Toimii aikuiseen makuun tottuneille.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin