Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

No Man’s Band: 1+1=2



NMB

*****

Erittäin tervetulleet uusintapainokset Jyväskylästä alun perin kotoisin olleelta yhtyeeltä. Bändi viettää kuluvana vuonna 10-vuotisjuhliaan, ja tämä julkaisu on juhlan näkyvin osa. Paketissa on siis bändin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa (No Man’s Band ja Suolaa haavoihin), jotka kumpikin julkaistiin samana vuonna 2000! Hirmuinen alkutahti, kuka pystyisi samaan?

Aikoinaan NMB oli ensimmäinen punkinsekaista suomirokkia roimiva bändi, jolla oli kristilliset julkiarvot. Solisti ja sanoittaja Miika Partala (Deuteronomiumin ja nykyään myös Metallimessun solisti) ei sortunut makeiluun ja korulauseisiin vaan hänen tekstinsä ovat maanläheisiä, rosoisia, henkilökohtaisia ja rehellisiä. Rempseät ja joskus varsinkin tunteikkaat, melodiset rokkipalat saivat sisäänsä hyvin aidot tekstit vakuuttavasti tulkittuna. Maailma repii, ja joskus ottaa vaan julmetusti päähän, jolloin raivoa pitää purkaa lokaa paiskomalla. Toisaalla ollaan selkä suorassa Kaikkivaltiaan joukoissa, kuten eittämättömissä klassikkobiiseissä Risti ja En sinussa pelkää.

Suoranaisia linjaeroja levyillä ei ole. Suolaa haavoihin -cd:llä on esikoista hieman terävämmät soundit. Vanha fani olisi iloinnut vaikkapa historiikista ja kuvagalleriasta, mutta miksi valittaa, kun realistinen sielu iloitsee ja rokkifanin tahtijalka käy. Rehellisen rockin ystävälle pakkohankinta. No Man’s Band elää tänäkin päivänä hyvin, keikkailee ja tekee uuttakin materiaalia. Suomen parasta lajissaan!

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin