Kingsway Music
***
Aikamoinen järkäle levyksi. Prahan Sinfoniaorkesteri on levyttänyt kolmen cd:n paketin uudelleensekoitettua klassista musiikkia. Levypaketin tuottaja Stephen Doherty ja musiikillinen sovittaja Paul Terracini ovat antaneet vapaan mielikuvituksensa laukata tätä koostaessa. Paketin levyt ovat (looginen) trilogia. Ensimmäisen otsikko on God the Father, toisen Jesus Prince of Peace ja kolmannen Holy Spirit of God.
Tuottaja ja sovittaja ovat koostaneet teemalliset kokonaisuudet kunkin levyosion ympärille käyttäen kassista ”yleismusiiikkia”, kirkkomusiikkia sekä modernimpaakin praise-musiikkia klassisesti versioituna.
On hauska huomata, että monet virsikirjamme virret ovat muuallakin maailmassa käytettyjä ikihittejä. Korvat hörähtivät useaan kertaan ahaa-elämysmäisesti levyä kuunnellessa. Esimerkiksi Jumala onpi linnamme ja Kiitos nyt Herran -virsien teemat nousivat äärituttuina esiin. Hienoista yllätystä taas aiheutti Finlandia-hymnin osien käyttö God the Fatherin osiossa 3 – ”Eternal hope”. Sitä sävellystä kun on tottunut kuulemaan pikkuisen hieman eri teemojen yhteydessä!
Kokonaisuuden järkälemäisyys tuo myös hienoista ähkyä. On suositeltavaa nauttia tätä levyä osissa. Hienoimmillaan voi tuntea ikiaikaista kauneutta upeiden kassisten kappaleiden siivittämänä, toisinaan taas kokonaisuus tuntuu kuin kuuntelisi pitkitettyä Merilinjan teemasävelmää 70-luvulta. Myös ihmisääntä alkaa kaivata – levyllä ei ole yhtään solistiosuutta tai kuorolaulua, mikä lienee tarkkaan harkittu linjaus.
Levy voisi soveltua parhaiten yleisölle auki olevan kirkon (esim. Temppeliaukio) taustamusiikiksi hiljaiseen jatkosoittoon. Jos pitäisi suositella tasokasta hengellistä taustamusiikkia, tämä triptyykki menisi mainintaan. Paketin viimeiset sävelet ovat varsin raikkaat: Graham Kendrickin uudempi praiseklassikko Shine Jesus Shine.