Rammas Atas: ’Til Life Do Us Part
21.7.2011
| Teksti: Mikko Saari
***
”Danceable, moshable.” Näin kuvailee itseään Riihimäellä päämajaansa pitävä yhtye Rammas Atas, joka työstää industrial techno -metallia. Jaa mitäs siis?
Raskaiden kitaroiden kuljettelemia keskinopeita kappaleita rytmittävät koneet. Taustalla kuullaan vaikka mitä sämplejä, surinoita ja piippauksia. Räimeen ja rytkeen päälle koskettimet maalailevat ajoittain hyvinkin tarttuvia melodioita. Miessolisti Peach pitää läpi koko levyn aggressiivisen ärjyjän roolinsa. Hän jakaa vokaalit melko 50/50 Miss Teryn kanssa, ken taas omaa viehkon ja kauniin klassisen naisäänen.
Yhtyeessä vaikuttaa tutuja kasvoja kristillisestä metallimusiikkiskenestä. He ovat luoneet itselleen mystiset taiteilijanimet ja asenteellisen visuaalisen imagon. Tämä bändi on olemassa taiteen tekemisen ja rikkaan luovuuden kanavoimisen välineeksi. RA ei ole klassisen evankelioiva orkesteri, vaikka se operoikin sillä kulttuurikentällä ja nuorisotapahtumissa. Vakaumuksista kuullaan viitteitä mm. kappaleen ”=490” otsikossa. Mistähän kertolaskusta kyseinen luku syntyikään?
Rammas Atas on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys huikean visuaalisissa konserteissaan. Linjansa löytäneen yhtyeen levyn kaikkiin sävellyksiin ei ole saatu pysyviä koukkuja, ja kappaleet ovat monesti samaan nuottiin valettuja metallikimpaleita. Mallikas uranaloitus bändiltä kuitenkin, kelpaa kuunnella.