Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Saraste: Kolme yötä hautausmaalla ja muita tarinoita


Maanalainen levykauppa

*

 

Suoraviivaista punkin sukuista rokkia koskettimin. Kotisivuillaan Saraste määrittelee tehtäväänsä: ”Tässä maailmassa Saraste on saanut tehtäväkseen julistaa Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta saatua murskavoittoa”. Näin ylväästi aseteltua tehtävää täytyisi myös suorittaa satanen lasissa. Tämä esikoislevy ei valitettavasti täytä vielä lupaavankaan tasoa. Uskoa, intoa ja tahtoa löytyy mutta taitoa ei juurikaan.

 

Olisi ollut ehkä parempi saada käsiinsä yhtyeen (oletettu) suttuinen treeninauha, jota kuunnellessa solistin epävireinen laulukaan ei haittaisi. Tuotanto, mikä on sekin kovin vanhanaikaista, paljastaa orkesterin puutteet harmillisella tavalla. Valonpilkahdusta löytyy lyriikkapuolelta. Rohkenisin väittää, että lyyrikot Koskenniemi ja Luomaranta ovat opiskelemassa jotain kristillistä alaa. Sanoitukset eivät ole kovinkaan persoonallisia, mutta ne ovat hyvin kasvatushenkisiä.

 

Uskovaisia on kautta historian päästetty levytystudioon liian köykäisin perustein, jotka vielä useasti ovat enemmän hengellisiä kuin musiikillisia. Toivoa löytyy siitä faktasta, että tämä on Sarasteen ensimmäinen levypuristus ja siksi se saakin olla keskeneräinen.



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin