T. Luiste: Haudatkaa mut preerialle

Omakustanne



Tämä artisti saapui tietoisuuteni aivan puun takaa. Ja se puu on jossain routaisen maan karuilla erämailla, joissa tuuli tuivertaa, halla puree eikä naapureita näy.

T. Luiste on omintakeisimpia artisteja, joita olen vuosiin kuullut. Kouvolalaisen laulaja-lauluntekijän synkkä, pitkälti akustinen ilmaisu on paljon velkaa mestareille Cash, Waits, Nick Cave ja David Eugene Edwards (Wovenhand). Kotoisia tyylikumppaneita ovat lähimmillään Mirel Wagner ja Joose Keskitalo.

Minimalistisesti infoa sisältävä mustanpuhuva levy on täynnä läpeensä melankolista ja synkkää musiikkia, akustista mutta raskasta. Varsin nyrjähtänyttä folkia. Luisteen tapa muistuttaa meitä siitä, miten me olemme vain maan tomua ja haparoivia kulkijoita, koskettaa. Jokainen sävel ja ja ääni levyllä on miehen itsensä tuottamaa. Biisit eivät ole mestarisävellyksiä, vaan niiden sävelrunko on tarkoitettu asioiden välittämiseen. Ehdoton omintakeisuus välittyy myös ajoittaisilla tuotannollisilla äkkivääryyksillä. Luisteen matala, bassoalueeseen sijoittuva ääni kertoo paitsi karut sanoitukset niin myös äityy maanisiin huutoihin, kurlauksiin ja megafonin (tms) kautta tuleviin tiedotusluontoisiin mantroihin.

Päämäärätöntä rypemistä kiekko ei kuitenkaan ole. Pelastus on laulajan tiedossa ja Herraa huudetaan avuksi. Raa’an kerronnan seasta ei arkailla mainita Jeesuksenkaan nimeä. Tie lunastuksen maahan ei vaan ole helppo.

Luiste ei yritä miellyttää ketään. Haudatkaa minut preerialle on vangitseva, tehokas ja raakakin kokonaisuus kaikessa rehellisyydessään ja häpeilemättömän omaleimaisissa tehostekeinoissaan.