Maanalainen Levykauppa
***
Tähän levyyn tarttui hieman epäillen. Kannen totinen ”heviäijäposeeraus” aiheutti hienoista hilpeyttä. Vaikka kakku ei näyttänytkään päällisin puolin vakuuttavalta, on kyseessä sisällöllisesti varsin myönteinen yllätys.
The Thruth ponnistaa Jurvasta. Viisikon taustat näyttäisivät olevan paikallisesta baptistiseurakunnasta. Musiikkinsa taas ponnistaa metallivaikutteisesta (Kotiteollisuus) suomirockista (Yö). Solisti Janne Saarelan selkeä ja kantava ääni tuo mieleen Terapian Petri Lassilan ja Yön Olli Lindholmin. Miehen suoraselkäistä ilmaisua kuuntelee todella mielellään.
Biisien sanoitukset ovat kuin suomigospelin oppikirjasta, mutta niissä on riittävä koura omaa maustetta.
Yhtye ei sinällään ole keksinyt mitään uutta ja ihmeellistä. He ovat kuitenkin onnistuneet tekemään varsin pätevän esikoislevyn. Kappaleiden riffeihin ja melodioihin on saatu riittävästi koukkua ja kiinnostavuutta. Liikoja koukeroita ei kuitenkaan harrasteta, miesten linja on suoraviivainen. Kitarointi on välillä hyvinkin kiinnostavaa olematta kikkailevaa.
Ajoittain junnaavuutta ja pientä tahmaisuutta, mutta milläs debyytillä nyt asiat olisivat täysin hanskassa. Tuotanto on tyylikästä Studio watercastle -linjaa, Sarvanne osaa hommansa.
Tässäpä kuukauden yllättäjä. Rohkenen väittää yhtyeelle hyvää tulevaisuutta maamme gospelrock-kentällä. Heihin törmännee tästä eteenpäin tuon tuosta. Ei paha juttu ollenkaan.