Tom Jones: Praise & Blame

Island


Walesin tiikeri on 70-vuotias ja haluaa lähestyä ikuisuuden asioita uutukaislevyllään. Nyt ollaan kaukana diskojytkeestä, massiivisista balladeista ja lätkän MM-kisojen tv-tunnarista.

Levy on pitkälti tuottaja-kitaristin Ethan Johnsin käsialaa. Hän onnistuu maanläheisessä äänivisioinnissaan kiitettävästi. Levylle valitut countryt, gospelit ja rockimmat palat kuljetellaan hyvin orgaanisesti ja ylituottoa vältellen.

Jonesin vahva, tumma baritoni on saanut vuosien varrella komeata patinaa. Sen syvyys vetää kylmiä väreitä jo Bob Dylanin repertuaarista napatulla aloitusraita What Good Am I:lla. Tuttu ylärekisterikin on tallella, sitä harmaantunut herrasmies tuo vain vähän säästeliäämmin esille tällä kertaa.

Suoraa Luojan ylistystä levy ei ole, se sisältää myös ihmetteleviä pohdintapaloja, kuten John Lee Hookerin ihanan raastava Burning Hell.

Hieman pistää silmään, että Jones ja Johns ovat laittaneet omiin nimiinsä klassikot Nobody’s Fault But Mine ja Ain’t No Grave, mutta se ei poista levyn kiistattomia ansioita. Viime vuoden parhaimpia äänitteitä.