Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Tommi Kalenius: Ihminen on ihmisiä

19.5.2011
| Teksti: Mikko Saari


***

Universal

 

Tämä musikantti on tuttu viime vuosikymmenellä vaikuttaneesta gospelrokkiyhtyeestä Turvakytkin, sittemmin oman soolobändinsä keulilta. Miehen kyvyt on havaittu, ja nyt on avautunut mahdollisuus suuremmille areenoille ja radiosoitolle.

Pakko myöntää, että kaveri taitaa melodisten pikkuhittien tekokaavan. Radioaalloilta tutut Me ollaan ja Vieläkö rakkaus kantaa -kappaleet ovat oikeasti hienoja poppipaloja. Lyriikoissaan ihmetellään parisuhdeasioita ja elämisen eksistenssiä. Kalenius astuu näppärästi samaan porukkaan A. Kelan ja J. Tapion kanssa. Piinkovat studiomusikantit saavat musisoinnin toimivaan nasevasti.

Hittejä ja huteja löytyy. Esimerkiksi levyn nimikappale on humpparenkutus, minkä otsikko ja lyriikat eivät vaan avaudu. Monessa kohdin mennään sanotuksellisesti kliseekentälle. Kaleniuksen operoinnissa on kuitenkin jotain viatonta ja aseistariisuvaa. Veikkaisin seuraavaksi sinkuksi kaunista Putosin kartalta -laulua.

Ihminen on ihmisiä -levyä ei kannata hommata sen faktan perusteella, että siinä on tekijänä gospelyhtyeen keulakuva. Jos Tommin radiosta tutut hitit miellyttävät, kiekko toimii oikein mainiosti. Tämä levy pitää popin ystävän koetella: pidä se, jos se on sinulle hyvä.



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin