Tavat eivät romutu, ne vain muuttavat muotoaan."
Sunnuntai 5. helmikuuta. Nimipäivää viettää Asser

Virpi Lahti: Sinun valossasi


Päivä Osakeyhtiö

 

***

 

Virpi Lahden vahvaa ja dramaattistakin ääntä on viime vuodet kuultu kirkoissa ja konserttisaleissa hänen toimiessaan Hanna Ekolan säestäjänä. Pitkän kypsyttelyn jälkeen on hänen esikoispitkäsoittonsa aika.

 

Suurin osa levyn materiaalista on Kai Jämsän käsialaa. Jämsä on pitkän linjan muusikko, joka tunnetaan parhaiten Puolikuu-yhtyeestä. Hänen laulujaan ovat levyttäneet kymmenet artistit.

 

Huomioitavaa on, että hän toimii säveltäjänä ja sovittajana jättäen sanoitukset muiden kuten Ekolan ja Lasse Wikmanin tehtäväksi. Lahti versioi myös pari pikkuklassikkoa kuten Pekka Simojoen Askeleet, Pekka Laaksosen Sua tervehdin, risti sekä Laaksonen & Kaskisen Minä en sinua unohda.

 

Rauhallinen äänite on tasaista kuultavaa.

 

Jämsän tuotanto on siistin ammattitaitoista perustyötä olematta kovin persoonallista. Erityismaininta täytyy antaa Jarmo Poutun tyylikkäästä huilunsoitosta. Ilman Lahden klassista, mutta persoonallisen tummasoundista ääntä äänite jäisi tarjonnan jalkoihin.

 

Sinun valossasi kolahtanee parhaiten lehtemme ”klassiselle” lukija- ja kuulijakunnalle.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin