Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Yona: Vaikenen laulaen




Timmion Records

****

Viime vuoden ilmiö, Pop-messuissakin laulanut Yona ei aikaillut kakkosalbuminsa kanssa. Levy on lähempänä kansanmusiikkia kuin esikoinen ”Pilvet liikkuu, minä en”. Myös jazz-vaikutteet, kuuluvat siellä täällä, varsinkin rytmisissä ratkaisuissa,

Liikkuvat pilvet on laulajattaren vakioyhtye, jonka musiikillinen ilmaisu on fennoskandisen kansallisromanttista. Sovituksissa on rohkeita ratkaisuja.

Yonan ääni soi edelleen viattoman heleästi, mutta siihen on tullut aiempaa tummempia ja dramaattisempia vivahteita. Tämäntyyppinen ilmaisu korostuu upeasti esimerkiksi Sataman usva -kappaleessa. Joskus Yona kokeilee äänensä soljuvuutta liki huvittavuuteen asti, kuten Sateenkaarilaulussa.

Koskettavat ja hyvin henkilökohtaiset lyriikat antavat kuulijalleen paljon. Kuulijalle nousee mielikuvia kaupunkilaistuneesta maalaistytöstä, luonnon kauneuden hullaannuttamasta kulkijattaresta tai kaiken olevaisuutta kelaavasta, ajoin uneliaasta runoilijasta.

Liian aikaisin -kappale raottaa Yonan hengellistä ajatusmaailmaa: ”Jos vielä mut Korkeempi siunaa/ ja saan sut uudelleen/ niin ootan mä juhannusyöhön/ ootan suvea seuraavaa.”

Yona aikuistui lupaavasta laulajatytöstä nopeasti maamme naispuolisten laulaja-lauluntekijöiden kärkikaartiin. Tässä on artisti, joka luo uraa vain ja ainoastaan hienon musiikkinsa keinoin.

Tämä levy ei soi mainostetuilla hittiradiokanavilla, koska se on persoonallisuudessaan kaukana keskinkertaisuudesta.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin