Anna palaa!

Joitakin viikkoja sitten Lohjan Vivamossa pidetyssä jumalanpalveluksessa laulettiin lopuksi Afrikkalaisesta messusta tuttu Liekkilaulu. Sen kertosäkeessä sanotaan:

Jos nyt Jeesus uskon liekin sytyttänyt sinuun on,

Häntä seuraa, tie minne viekin. Et ole yksin, et turvaton.

Herran liekin anna palaa! Anna kasvaa rakkauden,

kunnes tuli valtaa alaa, ja valo saapuu luo jokaisen.

Messua johtanut pappi tarttui tähän. Sen sijaan, että olisi kirkkokäsikirjaa noudattaen päättänyt jumalanpalveluksen sanoihin ”Lähtekää rauhassa”, hän lähettikin väen kirkosta sanoen: ”Anna palaa!”

Kirkollisen kielen ja kristillisen uskon kielen uudistaminen ei ole ongelmatonta. Silti se on välttämätöntä, koska suomen kieli kehittyy ja muuttuu jatkuvasti.

Esimerkiksi tekniset uudissanat pitää liittää myös kirkolliseen kieleen. Kirkollisia ilmoituksia ei enää kehoteta lukemaan pelkästään paikallisesta lehdestä, vaan myös netistä.

Erityisen tarkkaa puuhaa kristillisen kielen uudistaminen on silloin, kun kyseessä on uskomme sisältö. Tämä nähtiin uutta raamatunkäännöstä laadittaessa. Monen mielestä joidenkin kohtien uusi sanamuoto ei ollut vain uusi käännös, vaan myös uusi tulkinta.

Tämäkään ei saa olla esteenä sille, että kristinuskon keskeinen sanoma pitää sanoittaa niin, että jokainen sen ymmärtää.

Havaintoja uskonnollisen kielen eri ”murteista” voi tehdä kuuntelemalla vaikkapa eri herätysliikkeiden kesäjuhlien puheita. Harjaantunut kuulija pystyy melko nopeasti päättelemään, minkä liikkeen puhujasta kulloinkin on kyse.

Uskonnollinen kieli näkyy myös tekstiviesteissä. Yleisimpiä tervehdyksiä kristittyjen kesken on toivottaa siunausta. Tekstiviesteissä pyritään rajalliseen merkkimäärään, joten siunauksen toivottaminen on tiivistynyt muotoon ”siu”. Tulevaisuus näyttää, kuinka lyhyeksi uskomme sanoittaminen vielä tiivistyy.

Siu!