Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia
- Euroopan sielu
- Äidit – ne parhaat
- Kristillinen taittovirhe
- Liberaali vai konservatiivi?
- Rakas perhe
- Arvomaailma alennusmyynnissä
- Tyhjällä haudalla
- Traditio on kuolleiden demokratiaa
- Anteeksi - mutta mistä?
- "Muuttuuko ihminen?"
- Kuninkaallisten esimerkki
- Mitä Ruotsi edellä, sitä…
- Toivon tuojien aika
- Epätasa-arvoiset arvot
- Subjektiivisella oikeudellakin on rajansa
- Monien arvojen maa
- Subsidiariteettiperiaatetta etsimässä
- Herätys! Väckning!
- Uskon aitous puntarissa
- Joulun dogmi
- Piispainkokouksen tartuttava rohkeammin ajankohtaisiin kysymyksiin
- Wang Yuen kuolema
- Itsenäisyyden vakava ilme
- Stubbin darvinismi pelottaa
- Pesuvesi lasta tärkeämpi
- Sanat ja teot samalle viivalle
- Lähi-itä muutoksessa
- Ikuinen jättää jäljen
- Globaalia etiikkaa
- Tilaa toivolle ja unelmille
- Mediamissio ja kansankirkko
- Kielipeliä
- Rauha kaipaa rukousta
- Viinan kiroja vastaan
- Kaksoistornien vuosipäivänä
- Maailma täynnä sanoja
- Myötätunnon voima
- ”Siunaa ja varjele koulutie”
- Epävarmuuden aikoja
- Aukko evankelistojen rintamassa
- Ei pidä jättää lapsia
- Eettisesti monitaitoinen
- Rauhan ääni
- Kirkolla on myös yhteinen usko
- Kohtaamisia
- Helluntai muutti maailman
- Hintalappu mukaan
- Nyt jäitä hattuun
- Nurkkaan maalatut
- Herätysliikkeet marginaalissa
- Mukana uuden luomisessa
- Arvovaalit
- Pääsiäisen sanakirja
- Politiikka ja usko
- Kirkon rajat
- Rukoustiloja kouluihin
- Hädässä ystävä tunnetaan
- Suuri Paasto
- Raivon vai rakkauden päivä?
- Wikileaks ja rippisalaisuus
- Lähi-idässä kuohuu
- Monikulttuurisuus tiensä päässä?
- Uskonoppi autuuteen
- Usko voittaa kuolemankin
- Vapaus karkaa käsistä
- Kasteen lahja velvoittaa
- Anno Domini
- Joulu kuuluu jokaiselle
- Varjele vakainen Luoja
- Onko täällä kilttejä lapsia?
- Farisealaisuutta parhaimmillaan
- Isänmaan asia
- Kun katto romahtaa
- Vastuullista vanhemmuutta – onnea isille!
- Hautausmaat ihmiselämän mittarina
- Vain yksi on joukosta poissa
- Ohjaako tunne kirkon jäsenyyttä?
- Viides – ja kymmeneskin herätys
- Leimakirves heiluu
- Uskontoja saa arvostella
- Pelin tulee olla reilua
- Armotonta menoa
- Hiljaa hyvää tulee?
- Ihmisen lähtö
- Pakistan tarvitsee kaiken avun
- Ihmisen äänellä
- Ratkaiseva "tahdon"
- Armon sijasta armottomuutta
- Lähetystyön valta ja vastuu
- Kansalaiskasvatusta nettikeskusteluun?
- Pyhä kesä
- Anna palaa!
- Rajaton armo
- ”Tämän sukupolven aikana”
- Leirikesä kutsuu
- Laupiaan samarialaisen haaste
- ”Kirkon piirissä”
- Euroopan tulevaisuus vaarassa
- Äitiys on perusarvo
- Vapun uusiokäyttöä
- Ilmestyskirja. Nyt.
- Jeesuksen monet kasvot
- Tehkää kirkolliskokouksessa jotain!
Armotonta menoa
16.9.2010
| Teksti: Hannu Nyman
Viime keväänä TV lähetti ohjelman, jossa seurattiin kohupastori Antti Kylliäisen vierailua suomalaisessa yrityksessä puhumassa armosta. Yleisön joukossa Kylliäistä kuunnellut nainen pyysi pastoria arvioimaan nykyistä aikakautta vertaamalla sitä Vanhan testamentin hänen mielestään julmaan ja armottomaan aikaan. Antti Kylliäinen vakuutti kysyjälle ja muullekin kuulijakunnalle, että Vanhan testamentin aikakausi – ja siis myös Jumala – oli nykyistä aikakauttamme merkittävästi julmempi ja armottomampi.
Onko näin? Asiaa voi kysyä vaikkapa Suomen Turusta.
Albanialainen poliisi Pellumb Lisha on anonut turvapaikkaoikeutta Suomesta. Hän ei suostunut kotimaassaan valehtelemaan oikeudessa, vaan puhui totuutta salakuljetusketjua vastaan. Lisha ja hänen perheensä pakenivat ja ovat asettuneet Turkuun. Suomalaiset viranomaiset eivät kuitenkaan näe perusteita myöntää heille turvapaikkaa. Viranomaistemme mukaan poliisipäällikkö Lishalla ei ole mitään vaaraa palata kotimaahan. Oikeuden puolustaminenhan on jokaisen tehtävä ja velvollisuus. Eihän siitä voi koitua vaaraa poliisijohtajalle? Eihän? Kuinka viisaita viranomaisemme ovatkaan!
Oman aikamme tapahtumien vertaaminen Vanhan testamentin aikaan on ajankohtaista juuri siksi, että tuon ajan maailmankuvassa oli aina keskeisenä ajatus antaa tukea ja turvaa israelilaisten keskuuteen tulevalle muukalaiselle. Jos hän pyysi apua, sitä oli hänelle annettava. ”Älä tee vääryyttä köyhälle päivätyöläiselle, olipa hän maanmiehesi tai maassa asuva muukalainen” (5 Moos. 24:14).
Nykyajan Suomessa poiketaan vahvasti tästä näkemyksestä. Hätään joutuneelle ei meidän valitsemiemme viranomaisten mukaan pidä antaa apua ja tukea.
On vaikea ymmärtää, mihin pastori Kylliäinen perusti näkemyksensä siitä, että Vanhan testamentin maailmassa toimittiin merkittävästi julmemmin kuin meidän yhteiskunnassamme. Miten tuollainen näkemys voi syntyä tällaisessa maassa? Apua pyytävä muukalainen käännytetään pois ja pakotetaan palaamaan maahan, missä hän mitä todennäköisimmin joutuu suureen hengenvaaraan puolustettuaan lakia ja oikeutta!
On tärkeää perustaa omat käsityksemme oikeudenmukaisuudesta tosiasioihin. Poliisijohtaja Lishan ja hänen perheensä kohtalo puhuu vahvaa kieltä oman aikamme armottomuudesta. Olisikohan kirkkoherra Lehikoisen taas ryhdyttävä toimiin?
