Arvovaalit
28.4.2011
| Teksti: Hannu Nyman
Tuskin koskaan on eduskuntavaalien yhteydessä korostettu niin paljon arvoja kuin nyt tapahtui. Onhan niiden suhteen tapahtunut voimakasta polarisoitumista ja hajontaa. Kansalaiset eivät valitse enää vain ehdokkaita ja poliittisia suuntauksia. He valitsevat ehdokkaiden kautta arvoja. Ja vaihtoehtojahan kyllä löytyy.
Selkeimmin tämän totesi vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki. Hän vastasi kysymykseen omiensa tappion syistä yksinkertaisesti, että ihmiset valitsivat perussuomalaisia äänestäessään toisenlaiset arvot kuin mitä vihreät edustivat. Valinta ei siis tapahtunut ydinvoiman, verotuksen tai pakolaiskysymysten perusteella. Valinta tehtiin arvojen mukaan.
Osittain tästäkin syystä tulos oli yllätys. Moni haukkoi henkeään. Mutta miksi tulos oli yllätys?
Yksi vastaus löytyy julkisuudesta. Ihmisiä ei valmisteltu vaalitulokseen, koska julkisuus ei tuntenut sitä todellisuutta, jonka keskellä kansa elää. Aivan samalla tavalla kävi vuonna 1970, kun SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiaisen mopolla tekemät kampanjamatkat antoivat paremmat ”roknoosit” kuin silloinen tietokone.
Yksi yhteiskuntamme suurimmista vaaroista on se, että julkisuutta hallitseva tiedonvälitys ja sen tekijät alkavat irrota todellisuudesta ja tarjoavat itse luomaansa maailmaa todellisuutena. Tämä alkaa jo näkyä. Faktan ja fiktion raja hämärtyy. Ihmisille kerrotaan maailmasta, joka on kyllä totta, mutta vain osittain. Näiden vaalien suurin ansio oli siinä, että ihmisten silmät avautuivat näkemään todellisuuden enemmän sellaisena kuin se on eikä vain sellaisena kuin suuri julkisuus tahtoo sen ihmisille kuvata.
Moni kristitty on ollut kiitollinen vaalituloksesta, koska sen seurauksena puhutaan vahvasti perus-, perhe- ja perinteisistä arvoista. Näiden nähdään osoittavan, miten vahva merkitys kristillisillä arvoilla on kansan keskuudessa.
Jos kyseessä on aidosti ihmisten vahva ankkuroituminen nimenomaan kristilliseen uskoon ja sen pohjalta nousevaan arvomaailmaan, saamme olla todella kiitollisia.
Mutta yhtä vakavasti meidän on kysyttävä sitä, onko vaikkapa tiukentuva suhtautuminen maahanmuuttoon oikeasti kristillistä. Missä vaiheessa kansallinen itsekkyys ajaa kaikkia koskevan lähimmäisenrakkauden ohitse? Koskeeko muiden hätä meitä, vai onko meillä oikeus ajatella itsekkäästi vain omaa napaamme?
Syvimmiltään kristillinen arvomaailma näkyy tämän kansan ja sen päättäjien elämässä silloin, kun me yhdessä etsimme elävän Jumalan tahtoa ja kasvoja nöyrästi rukoillen. Jumala isänmaatamme siunatkoon!