Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Ei pidä jättää lapsia

21.7.2011
| Teksti: Freija Özcan



Kuopiossa ja Iisalmessa poliisi on tavannut aamuyöstä kaupungilla jopa 9-vuotiaita lapsia, jotka ovat olleet juovuksissa. Ylikonstaapeli Severi Savolainen kertoi viime viikolla Ilta-Sanomille, ettei lapsia voitu palauttaa kotiinkaan, koska vanhemmat olivat perskännissä.

Ylikonstaapelin mukaan työkiireiset keski-ikäiset isät ostavat nykyään lapsilta vapaa-aikaa antamalla näille satoja euroja rahaa, jotta lapset viettäisivät illan kylillä poissa kotoa. Rahat alaikäiset lapset käyttävät juopotteluun.

Kirkko ja kaupunki -lehdessä pilapiirtäjä Ville Ranta intoutuikin kuvaamaan suomalaista lomaperhettä, jossa lasten ilakoidessa vanhemmat ryyppäävät pöydän ääressä ja tuumivat: ”Oppisipa nuokin pian juomaan viinaa.”

Kauhistuttaa sanoakin, mutta Harry Potterin saagan päätöshulinoissa suomalainen juomakulttuuri kaikessa ankeudessaan tuo väkisin mieleen Lordi Voldemortin nuhruiset kuolonsyöjät.

J.K. Rowlingin nerokkaassa tarinassa salaisesta velhomaailmasta ihmisten keskellä on aineksia moneen. Joka tapauksessa se kuvaa sisäoppilaitoksessa opiskelevia lapsia, jotka yrittävät keskenään opetella aikuiseksi kasvamista, ihmissuhteita ja hyvän ja pahan välistä taistelua vain muutaman opettajan satunnaisella opastuksella. Tarinassa vilahtaa monenlaista vanhemmuutta. – Ei ihme, että lapset ja nuoret kokevat niin syvästi Potterin maailman omakseen.

Ne lapset, jotka ovat edes vähän kokeneet rakkautta, selviävät ja kasvavat lopulta vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Siitä lapsesta, jonka vanhemmat täydellisessä itsekkyydessään ja välinpitämättömyydessään hylkäsivät, tuli Lordi Voldemort, joka tahtoo vetää koko maailman mukaan omaan synkkyyteensä.

Koko tarinan ydin tiivistyykin Harry Potterin lauseeseen: ”Vanhempien ei pidä jättää lapsiaan.”

Vanhemmuudesta ja juomisesta puhuttiin viime viikolla myös Porissa SuomiAreenalla. Miesjärjestöjen keskusliiton puheenjohtaja Matti Rimpelä totesi vanhemmuuden olevan nykyään paljon monimutkaisempaa kuin ennen vanhaan jo nykyisen mediavirran vuoksi. Hän näki kuitenkin suomalaisen isyyden voivan paremmin kuin koskaan.

Neurologian dosentti Markku T. Hyyppä puolestaan uskoi EU:n myötä juomakulttuurin muutokseen. Hyypän mukaan vain luuserit tuputtavat enää viinaa toisille.

Niin tai näin, Harry Potterista aikuisetkin voisivat oppia jotain. Olivatpa omat kasvuolosuhteemme millaiset tahansa, me voimme lapsillemme antaa paremmat. Kuten rehtori Albus Dumbledore Harrylle sanoo, meidän valintamme näyttävät keitä me todella olemme.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin