Hautausmaat ihmiselämän mittarina

Hautausmaat puhuvat vahvaa kieltään ihmiselämästä. Ihmiskunnan aamuhämäristä asti olemme haudanneet omat lajitoverimme. Tämä osoittaa meidän ymmärtävän ihmisen arvon ja arvokkuuden. Asiaa alleviivaa vastasyntyneitten hautaaminen. Me emme arvosta ainoastaan pitkää ja tuloksellista elämäntyötä, vaan ihmiselämää itsessään. Jokainen elämä, olkoon kuinka lyhyt tahansa, saa yhteisöltämme saman arvon: me hautaamme omamme.

Toinen ihmisen historiaa tutkineiden kaikkialta tekemä löytö on ollut yhteinen tapa laittaa kuolevan mukaan tälle tärkeiksi osoittautuneita esineitä. Tapaan törmää vielä meillä Suomessakin. Sen viesti on yksiselitteisen selvä. Ihminen on ymmärtänyt tuonpuoleisen todellisuuden. Hänelle annetaan jotain mukaan myös kuoleman jälkeiseen elämään.

Uskontojen tutkijoilla on ollut aina edessään vaikea kysymys: jos Jumalaa ei ole, miten ihmeessä pienen ihmisen ymmärrykseen sellainen on syntynyt. Jumaluuden hahmottamista alkukantaisen ihmisen pienessä mielessä on vaikeaa selittää, ellei kaiken syynä ole se yksinkertainen totuus, että Luojamme on sen sinne alkujaan sijoittanut.

Ihmisen on terveellistä käydä säännöllisin väliajoin hautausmaalla. Siellä elämä asettuu oikeisiin mittasuhteisiinsa. Asummepa kuinka suurissa taloissa tahansa, ajallinen loppusijoituskohteemme on hautausmaalla. Hautakiven koolla voidaan toki pyrkiä osoittamaan ihmisten eriarvoisuutta, mutta kivien alla maa on yhtä ja samaa kaikille.

Keskustelu kirkkojen yhteisöverojen poistosta toisi yhteiskunnan päättäjille ison ongelman. Kuka sen jälkeen hoitaa hautausmaat? Herra varjelkoon meitä samalta kehitykseltä, joka on jo totta vanhustenhoidossa. Onko mahdollista, että kunnallistamisen jälkeen hautausmaitten hoito ulkoistetaan, niiden omistus kilpailutetaan ja tänne tulee kansainvälisiä yrityksiä, jotka muuttavat hautausmaat liiketoiminnaksi kerryttämään omistajien osinkoja? Hautamaksut nousevat vuosittain, ja hautausmaiden hoito rappeutuu.

Eihän tämä voi olla tulevaisuuden visio, eihän?