Helluntai muutti maailman

Pyhä Henki on kautta kirkon historian ollut vaikea käsittää. Ensiksi on yritettävä ymmärtää, mitä toisaalta on persoona ja toisaalta se, ettei persoonalla ole minkäänlaista fyysistä hahmoa. Ja vielä se, että tämä persoona asuu omana itsenään jokaisessa kastetussa ja uskovassa kristityssä erikseen.

Ei siis ihme, jos osa kristityistä näyttäisi jättäneen vapaaehtoisesti Pyhän Hengen niiden huoleksi, jotka ovat hänestä erityisesti kiinnostuneita, helluntailaisille ja muille karismaatikoille. Onpa ajateltu niinkin, että on olemassa useaa erilaista kristillisyyttä, jossa kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Ajatellaan, että jos joku on kiinnostunut Pyhästä Hengestä, niin olkoon sitten.

Tällaisessa ajattelussa on kuitenkin yksi iso ongelma. Ei ole olemassa mitään kristinuskoa ja kristillisyyttä ilman Pyhää Henkeä. Ei voi olla olemassa yhtään kristittyä, jolla ei olisi yhteyttä Pyhään Henkeen. Ihminen ei itse asiassa voi edes uskoa Jeesukseen ilman Pyhän Hengen työtä meissä. Tästä ainakin oppi-isämme Luther piti lujasti kiinni. Voiko siis edes olla kristitty ajattelemalla, että olkoot nuo muut kiinnostuneita Pyhästä Hengestä?

Arkipäivän kristillisyyden suuri vaara on muuttaa uskomme yhä enemmän tämänpuoleiseksi. Vaikka julistamme vahvasti olevamme kahden maan kansalaisia, elämme usein kuin kansalaisuuksia olisi vain yksi. Mitä enemmän kadotamme uskomme tuonpuoleiseen ja näkymättömän todellisuuden tajun, sitä enemmän kristillisyydestämme tulee sitä, mitä ihan tavalliset ihmiset elävät keskenään. Tästä kehityksestä kärsii myös Pyhä Henki.

Toki meillä luterilaisilla on viikoittain yhä yksi tilanne, missä vakavasti ja todellisesti vetoamme Pyhään Henkeen. Jokaisessa ehtoollisen asettamisessa rukoilemme Pyhää Henkeä synnyttämään meissä sen uskon, että ehtoollisleipää ja viiniä nauttiessamme nautimmekin Kristuksen ruumiin ja veren pelastukseksemme.

Kun etsitään kirkon mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa tässä maailmassa, kannattaisi harkita Pyhän Hengen pyytämistä vahvemmin mukaan kuvioihin. Ennen muuta se tapahtuu Raamatun, sakramenttien ja yhteisen rukouksen kautta. Eikä tulisi unohtaa niiden lahjojen käyttämistä, joita Hän on seurakunnalleen lahjoittanut.