Iltalehti osuu harvinaisen oikeaan, murheellisen oikeaan.
Kirkon olemuksen ymmärtäville voi tuskin sanoa rankempaa tuomiota kuin tuo: useimmille kirkossa on tärkeintä eettinen sanoma, eivät dogmit.
Kristillinen kirkko ei ole täällä sitä varten, että maailman pitäisi kuulla ilosanoma eettisistä arvoista. Jeesus ei tullut tähän maailmaan osoittamaan, miten eletään parempaa elämää. Mikään ei ole kauempana joulun sanomasta kuin eettinen paatos.
Mikään ei tuo isuurempaa iloa ja vapautta tänäkään jouluna kuin innostua kirkon dogmista ja unohtaa eettiset pohdiskelut. Joulun keskeinen käsite on ”Vapahtaja”. Tänäkin jouluna kirkon tehtävä on tuhansissa tilaisuuksissaan vakuuttaa kirkkokansa siitä, kuinka paljon tärkeämpi eettisiä periaatteita tämä käsite on.
Vapahtaja syntyi, koska eettiset arvot eivät kyenneet tekemään tästä maailmasta sitä, mitä siltä odotettiin. Etiikka on kuin korkeushyppyteline: se nostaa rimaa kaiken aikaa. Kun ylittää yhden korkeuden, asetetaan seuraava korkeus. Aina on yritettävä korkeammalle, koska kaiken ylittävää täydellistä suoritusta ei tunneta.
Jeesus syntyi maailmaan rakentamaan toisenlaisen yhteyden Absoluuttiin. Hän itse osoittautui ainoaksi täydelliseksi. Hän suostui uhriksi Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimuksille. Tällä teollaan hänestä tuli se ”syntipukki”, joka meidän puolestamme hankki kaikille pääsyn täydellisten maailmaan, iankaikkiseen elämään.
Joulun kertomuksiin sisältyy voimakas kehotus kuuluttaa tätä kirkon dogmia kaikkialla. Jättäkää eettiset pyrkimyksenne, koska ne eivät riitä. Suostukaa kirkon dogmin alle ja ja samalla huomaatte löytäneenne voiman eettisen elämän lähteeksi.
On masentavaa ajatella, jos ihmiset eivät löydä kirkoistamme mitään muuta kuin perinnettä ja eettistä sanomaa. Jos ainoa apu on katsoa taaksepäin ja pyrkiä elämään oikein, ei sovi ihmetellä kirkkojen tyhjyyttä muina vuodenaikoina. Kyllä perinne muutaman joululaulutilaisuuden kantaa.
Joulun suuri uutinen on sanoma Vapauttajasta, joka on Kristus meidän puolestamme – uskon kautta.
Sana-lehti toivottaa lukijoilleen rauhallista joulua ja Jumalan siunaamaa uutta vuotta.