Lähetystyön valta ja vastuu

Kesän lähetysjuhlien missiologisessa symposiumissa naiset puhuivat reilusti vallasta. Chileläisen naisteologin viesti oli kirkas. Evankeliumin muutosvoima on tehnyt naisista taistelijoita, jotka kyseenalaistavat mieskeskeisen teologian ja seksistisen yhteiskunnan.

Skotlannin Edinburghissa niin ikään kesäkuussa pidetty lähetyskonferenssi vilisi teemoja, joista yksi oli vallan käyttö. Miten erottaa lähetystyössä vallankäytön hengelliset, poliittiset, sotilaalliset, taloudelliset ja kansainväliset vaikutukset?

Kokouksen julkilausumassa myönnettiin vallan jakautumisen epäsuhta ja epätasapaino. Valtajärjestelmiä on rohjettava tarkastella kriittisesti niin omilla kotikulmilla kuin vieraan kulttuuriin keskellä.

Lähetystyö ei kaadu inhimillisiin heikkouksiin. On kuitenkin tärkeää kysyä, mitä virheistä voi oppia. Edinburghissa tehtiin monia tuttuja ja itsekriittisiä kysymyksiä:

Olemmeko yrittäneet rakentaa sellaista taivasta, joka on oman kotoisen kirkkomme näköinen vai olemmeko valmiit tekemään kirkoista todellista taivaallista, erilaisten ihmisten yhteisöä?

Miten suhtaudumme kirkkoihin, jotka eivät kuulu omaan kristilliseen traditioomme? Olemmeko valmiit jakamaan lahjoja ja voimavaroja heidän kanssaan?

Kokouksen rukoushetkissä tunnustettiin laiminlyöntejä. Kirkkoa kutsutaan Kristuksen ruumiiksi, mutta liian usein kristityt ovat kieltäytyneet jakamasta tuskaa ja ahdistusta, jota toiset kristityt kokevat eri puolilla maailmaa.

Kristinuskon historiaan mahtuu niin noitavainoja, uskonsotia, alkuperäiskulttuurien tuhoamista kuin monien uudistusten vastustamista.

Samaan aikaan kristinusko on vaikuttanut lukuisien hyvien päämäärien toteutumiseen. Länsimainen hyvinvointi, sosiaalihuolto ja sivistys ovat saaneet innoitusta kristinuskon arvoista.

Edinburghista lähti kristityille kutsu sovintoon, aitoon dialogiin, vieraanvaraisuuteen ja nöyrään todistamiseen Kristuksesta. Hän on maailman toivo ja hän voi muuttaa ihmisen.