Lähi-idässä kuohuu

Kaikki lähti liikkeelle Tunisiasta, jossa maan johtaja Zine al-Abidine Ben Alin pakeni maasta muutaman viikon mielenosoitusten jälkeen. Seuraavana oli vuorossa Egypti, jossa vallanvaihdos on alueen tasapainoa ajatellen kokoluokaltaan Tunisiaa merkittävästi suurempi.

Tällä hetkellä tilanne näyttää olevan jännittynein Jemenissä, missä poliisivoimat tekevät hartiavoimin töitä estääkseen kansanjoukkojen pääsyn strategisiin kohteisiin.

Jännitys on noussut myös Jordaniassa, vaikka kuningas Abdullah on pyrkinytkin ennakoimaan kansan vaatimuksia. Kiinnostavaa on nähdä myös se, miten Iranin johto suhtautuu kansan yhä kasvavaan pyrkimykseen rikkoa määräyksiä kokoontumiskieltoja vastaan.

Kaiken edellisen alle näyttää jääneen palestiinalaishallinnon kriisi. Sehän alkoi jo viikkoja sitten, kun tv-yhtiö al-Jazeera paljasti Wikileaksin tavoin salaisena pidettyä tietoa. Palestiinan johdon suorasukaiset otteet omiaan kohtaan nostattivat kansan vihan. Ja tällä viikolla palestiinalaishallinto yrittää ratkaista syntynyttä hallituskriisiä.

Kerrankin on paikallaan todeta, että Lähi-idässä kuohuu.

Täältä etäältä katsoen näyttäisi monia kiinnostavan kaksi asiaa.

Miten käy Israelin kaiken tämän keskellä? Onko nyt käynnistyneiden vallanvaihdosten tuloksena aiempaa merkittävästi yhtenäisempi arabi- ja muslimimaiden rintama Israelia vastaan? Egyptin sotilasjohdon ilmoitus pitää rauhansopimus Israelin kanssa voimassa on rauhoittanut monia.

Toinen, edellistäkin kiinnostavampi kysymys on islamin vaikutuksen kasvu nyt valtansa vaihtaneissa maissa. Euroopasta käsin toivotaan demokratian esiinmarssia alueelle, mutta onnistuuko se. Jo nyt on nähtävissä Tunisiassa merkkejä levottomuuden kasvusta ja arvostelun kohdistamisesta väliaikaiseen hallintoon. Kaiken taustalla asuva jatkuva köyhyys ja työttömyys ei ratkea päivässä eikä kahdessa. Kestääkö kansan kärsivällisyys, vai astuuko tilalle seuraava pakkovalta? Eikä sen sisällöstä liene kenelläkään epäselvyyttä.

Meillä lienee suurimmalta osalta mennyt ohi YK:n – ja varsinkin Britannian entisen pääministerin Tony Blairin lanseeraama eri uskontojen keskinäisen harmonian viikko (UN Interfaith Harmony Week) helmikuun alussa. Nyt olisi mitä oivallisin aika kaikenlaisten turbulenssien keskellä testata, miten tämä harmonia voisi jatkua kauemminkin kuin vain yhden viikon ajan.