Pyhä kesä

Syntymäpäivillä ja koulujen päättäjäisissäkin juhlamekoissa kulkevat vain pikkutytöt; poikien maailmassa kauluspaitaa ja kravattia näkee enää maahanmuuttajilla.

Emmekä me sunnuntaisin kirkkoonkaan mene kuin poikkeustapauksissa ellemme ole todella aktiiviseurakuntalaisia. Moni arkisen kiireen painama perhe käyttää sunnuntainsa shoppailuun, kun aikaa on ja ollaan yhdessä.

Ruokakaan ei enää erota arkea pyhästä. Olemme siitä onnellinen kansa, että voimme päivästä toiseen syödä varsin hyvin.

Yhden eron me kuitenkin osaamme tehdä ja aina vain vahvemmin. Me erotamme kesän arjesta. Kesäfiilis alkaa juhannuksesta, parannusta saarnaavan Johannes Kastajan päivästä, ja jatkuu niin kauan kuin lämmintä riittää ja lehtiä puissa.

Kesällä vaihdamme tummat ja synkät vaatteemme iloisiin väreihin ja keveisiin kankaisiin. Yhtäkkiä kuoriudumme kuin perhoset ankeasta kotelostaan ja puhkeamme loistoon.

Ja sitten me pakenemme kiirettä ja ostoskeskuksia mökeille, leirintäalueille, metsiin ja puistoihin. Siis luontoon.

Samalla vaihdamme koko menun. Sillä talvella syödään arkiruokaa, mutta kesällä kesäruokaa. Lehdet pursuavat reseptejä, grillit kuumenevat, paistuva liha tuoksuu ja mansikat punottavat kermavaahdossa.

Maailma muuttuu, Eskoseni, ja me sen myötä. Se voi olla valituksen ja vaikerruksen aihe, mutta voi siinä piillä mahdollisuuksiakin, kun oikein silmin katsotaan. Jos kesä on postmodernin suomalaisen uusi pyhä, ainakin me osaamme sitä arvostaa ja siitä nauttia.

Pyhän Jumalan läsnäolon kokemiseenkin kesä tarjoaa mainioita mahdollisuuksia. Pysähdy vaikka yhteen lukuisista avoinna olevista tiekirkoista. Sytytä sen viileässä hiljaisuudessa kynttilä ja rukoile suojelusta lomamatkalle. Siinä samalla lapsetkin pääsevät osalliseksi Pyhän tunnusta.

Ja mikä onkaan pyhempää kuin istua hetki saunan ja uinnin jälkeen vilvoittelemassa kesäillassa. Putipuhtaassa ruumiissa voi sieluaan herätellä katselemalla järven selkää. Niin se Jumalan henki alussa liikkui vetten päällä ja väreilytti niiden pintaa.

Pyhä kesä yltää myös city-ihmisen luo. Jos mökki ei houkuta, aina on ranta tai puisto. Ojentaudupa hetkeksi auringon lämmittämälle nurmikolle, sulje silmäsi ja huokaise korkeuksiin: ”Tässä minä nyt olen.”