Raivon vai rakkauden päivä?
3.3.2011
| Teksti: Hannu Nyman
Vanhaan hyvään aikaan, kuohuvalla 60-luvulla käytiin vääntöä kristinuskon ja silloisen muoti-ismin, sosialismin välillä. Yliopistojen kuppiloissa väiteltiin siitä, kumman väite pitää paikkaansa. Toisten mukaan Nietzche sanoi ”Jumala on kuollut”, toisten mukaan Jumala sanoi, että ”Nietzche on kuollut”.
Yksi tavoite oli kuitenkin yhteinen: etsittiin parempaa huomista, missä rakkaus vallitsee ja ”huomispäivän kansat on veljet keskenään”. Etsittiin ihmisen hyvää. Kristinusko ja se perinteinen humanismi tahtoivat kumpikin osoittaa, että juuri me olemme tie tuohon maailmaan.
Jollain tavalla tänään on toisin.
Viikkojen ajan arabimaissa esiintyneiden levottomuuksien ja väkivaltaisuuksien keskellä on kieleemme ilmaantunut jälleen uusi käsite. Useissa maissa suurimmat kansankokoukset ovat silloin, kun edessä on ”raivon päivä”. Jäämme vain odottamaan, milloin täällä Euroopassa järjestetään ensimmäinen ”raivon päivä”.
Tuntuu uskomattomalta, että ihmiset ihan aidosti ajattelevat paremman maailman aukeavan raivon ja vihan kautta. Kun annetaan vihalle valta, kuvitellaan päästävän voitolle – ja sitä kautta unelmien paratiisiin.
Raivon päivän pohjavirrat kulkevat samoissa uomissa, mistä me länsimaissa ammennamme vettä oman ahneutemme janoon. Täällä unelma paremmasta maailmasta tuntuu elävän kehittyvien pörssikurssien, kasvavien voittojen ja oman edun vahvistamisen maaperässä.
Raivon kohteeksi on joutunut myös pakistanilainen Asia Bibi, maan ensimmäinen kuolemantuomion saanut kristitty nainen. Hän oli ainoa kristitty työpaikallaan. Esimies pyysi häntä hakemaan vettä työtovereille. Nämä kieltäytyivät juomasta tätä vettä ja syyttivät naista sen saastumisesta. Kun Asia Bibi yritti vedota työtovereihinsa ja kertoi siinä yhteydessä kaikkia ihmisiä rakastavasta Jeesuksesta, hänet asetettiin syytteeseen jumalanpilkasta ja tuomittiin kuolemaan.
Huolimatta raivon oikeutuksesta, todellinen muutos ei ole vihan, vaan rakkauden vallankumous. Kristinuskon keskeisin symboli risti kertoo siitä, miten Jumala vastasi ihmisen vihaan ja raivoon. Hän meni ristille. Hän suostui kärsimään. Hän rakasti loppuun asti. Tästä sanomasta kristillinen kirkko on elänyt jo kaksi vuosituhatta, ja säilyy ainoastaan pysymällä samalla tiellä edelleen.
Tämä koskee myös meitä kristittyjä. Olkoot keskinäiset erimielisyytemme mitä tahansa, ne eivät ole mitenkään verrattavissa siihen ytimeen, joka meidät yhdistää. Jumala on rakastanut meitä, ja me olemme velvolliset rakastamaan lähimmäistämme, olkoon hän kuka tahansa.