Rauhan ääni

Rauhassa elämisestä oli kyse, kun Suomen islamilainen yhdyskunta kutsui Helsingin piispa Irja Askolan vieraakseen. Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Askola kertoi Suomen kovenevan asenneilmaston huolestuttavan islamilaista yhdyskuntaa, sillä siitä fundamentalistinen islam löytää käyttövoimansa. Yhdyskunta haluaisi Askolan mukaan ilmentää mieluummin eurooppalaista maltillista islamilaisuutta ja toivoo siihen myös kirkon yhteistyötä.

Askolan haastattelua seurannut keskustelu typistyi tyypilliseen suomalaiseen tapaan sittemmin mediassa ja netin keskustelupalstoilla siihen, voisivatko muslimit käyttää seurakuntien tiloja kokoontumiseensa ja pitäisikö silloin tilojen seinillä roikkuvat ristit peittää.

Ristin peittämistä saattaa vaatia suomalainen vapaa-ajattelija, mutta ei välttämättä muslimi, joka kyllä ymmärtää pyhien symbolien ja tilojen merkityksen. Sen sijaan on surullista, jos Askolan ja islamilaisen yhdyskunnan kohtaamisen ydin unohtuu: Mitä me voimme tehdä koveneville asenteille ja fundamentalistisen islamin uhalle?

Kristinuskon kasvot ovat monet, mutta islamin fundamentalistiset kasvot ovat äärimmäisen rumat ja julmat. Me kaikki olemme velvollisia luomaan maahamme sellaista asenneilmastoa ja olosuhteita, ettei kenenkään tarvitse hakea elämäänsä mieltä murhaamalla toisuskoisia.

Toisen uskonnon kohtaaminen ei edellytä minkäänlaista luopumista omasta uskosta, ei myöskään lähetyskäskystä, mutta kiinnostusta ihmistä kohtaan se vaatii ja halua puhua ja kuunnella.

Sveitsissä julkaistiin kesäkuun lopulla kristikunnan enemmistön hyväksymä asiakirja Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa. Se kehottaa kaikkia kristittyjä toimimaan lähimmäisenrakkauden, oikeudenmukaisuuden, uskonnonvapauden ja ihmisarvon mukaisesti, rehellisesti, myötätuntoisesti ja nöyrästi.

Näillä eväillä asenneilmasto paranisi jo melkoisesti.