Ruokakriisin varjossa

Sunnuntaina päättyneiden olympialaisten urheilullisen puolen taustalla tapahtui paljon muutakin. Yksi mielenkiintoinen kokous pidettiin juuri ennen kisojen päättämistä. Tunnettuja urheilijoita haastettiin Britannian pääministerin johdolla mukaan hankkeeseen, jonka tarkoituksena on torjua kasvavaa ruokakriisiä. Kampanjan tavoitteena on vähentää miljoonien lasten nälänhätää tuleviin vuoden 2016 Rion olympialaisiin mennessä. Esikuvat
innostavat muita mukaan.

Arvioiden mukaan 170 miljoonaa lasta menee joka ilta nälkäisenä nukkumaan. Erityisen rajusti nälkäongelma kohtelee Saharan eteläpuolista Sahelin aluetta. Tänä vuonna arvioidaan yli 19 miljoonan tuon alueen ihmisen tarvitsevan ulkopuolista ruoka-apua.

Maailman ruokatilannetta eivät luonnollisestikaan helpota kuluneen kesän
sääkatastrofit, joiden vaikutus näkyy yhtä hyvin Venäjällä kuin Yhdysvalloissa.
Maissin hinnan kerrotaan nousseen yksin heinäkuussa 23 prosenttia.

Joidenkin mielestä seuraava ristiriita on liikaa yksinkertaistettu.

Toisaalta YK kehottaa maailman maita vähentämään biopolttoaineiden tuotantoa
uhkaavan ruokapulan vuoksi. Toisaalta meillä on noussut ankara vastustus
kilometrikorvausten alentamista vastaan. Pienemmillä korvauksilla kun pyritään
ohjaamaan ihmisiä enemmän joukkoliikenteen käyttöön. Onko meillä siis oikeus
käydä omaa taisteluamme saavutettujen korvausten säilyttämiseksi, kun toisaalta
yksityisautoilun vähentäminen olisi edes pieni ele osoittamaan ymmärtämystämme
biopolttoaineiden käytön vähentämiseksi?

Tekomme ja vaatimuksemme käyvät jälleen paljon puhuttua arvokeskustelua.

Tämä sama arvokeskustelu voidaan nähdä hyvin vahvana toisestakin
näkökulmasta. Laajaa kannatusta saanut evoluutioteoria selittää ilmeneviä
katastrofeja yksinkertaisesti.

Ulkomaankauppaministeri Stubbin maailmankuvan mukaan nopeat syövät hitaat ja
vahvat voittavat heikot. Eikö tässä ole menossa ikiaikainen taistelu, jossa
”heikot sortuu elon tiellä, jätkä sen kun porskuttaa”? Miksi siis puuttua
luonnon omaan systeemiin?

Jos kuitenkin maailman omatunto on riittävän hereillä, ja sen herättämänä
pyrimme auttamaan heikompia, se osoittaa, että on olemassa evoluutiota
voimakkaampi oppi. Tuon opin pohjalta löytyvät Jeesus Nasaretilaisen sanat,
joiden mukaan meidän tulee rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme.

Itse asiassa, jos katsomme asioiden kulkua tarkasti, näemme kiintoisan
piirteen. Suurimman avun kärsivien auttamiseksi tulevat tarjoamaan ne maat,
joiden arvopohja on rakennettu kristillisten arvojen varaan.