Kristillinen kirkko on alusta asti ollut kriisin kirkko. Monoliittinen rakennelma ja opillisesti yhtenäinen kirkko on täysi mahdottomuus.
Sunnuntai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili

Subjektiivisella oikeudellakin on rajansa

2.2.2012
| Teksti: Hannu Nyman



Turun Sanomat julkaisi viime sunnuntaina pysähdyttävän artikkelin. Toimittaja Erja Hyytiäinen oli selvittänyt Lounais-Suomen kuntien lastenhoitoa. Artikkelin mukaan alueella elää kymmeniä lomattomia lapsia, jotka ovat päiväkodissa 52 viikkoa vuodessa, viitenä päivänä viikossa. Vanhemmat vetoavat siihen, että lapsella on ”subjektiivinen oikeus päivähoitoon”.


Toimittaja Hyytiäisen artikkeli nostaa esiin mieltä kylmääviä asioita. Kasvavassa määrin lapsia pannaan päiväkotiin silloinkin, kun vanhemmilla on lomaa. Perusteluiksi kelpaa se, että vanhemmatkin tarvitsevat lomaa. Onko lapsi niin suuri rasite vanhemmalle, että hän tarvitsee tästä lomaa? Vammaisten lasten kohdalla tilanne on erilainen ja ymmärrettävä.

Puistattavinta artikkelissa on aikuisten mielipiteistä huokuva asenne. Aina on toki tilanteita, joihin löytyy perusteltu syy ja selitys. Mutta mikä ihmeen taikasana on ”subjektiivinen oikeus”?
Sanaparia käyttävät vain vanhemmat. He määrittelevät ”subjektiivisen oikeuden” omista lähtökohdistaan käsin. Näkemyksistä tuntuu huokuvan täydellinen ymmärtämättömyys lapsen ”subjektiivisia oikeuksia” kohtaan.

Kun presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ehdokas Timo Soini sai kerta toisensa jälkeen vastattavakseen toimittajien kysymyksen abortista, asetelma oli siinäkin sama. Aikuiset toimittajat kysyivät, eikö aikuisilla ole oikeutta. Kukaan ei välittänyt kysyä lapsen oikeudesta syntyä.

Yhteiskuntamme tuntuu kasvavan yhä lapsikielteisempään suuntaan. Lapset tuntuvat olevan rasite ja taakka, eivät siunaus ja rikkaus.
 
Mitä hyötyä on taistella kynsin hampain aina vain korkeamman elintason puolesta, kun pidemmällä tulevaisuudessa häämöttää sisäisesti rikkinäisten ihmisten yhteiskunta? Sieltä ovat vastassa ne, jotka nyt joutuvat elämään ilman vanhemmuuden lämpöä ja tukea. Se koetaan vielä myös yksinäisyytenä vanhuuden päivinä.

Meillä käydään keskustelua arvoista. Ne tuntuvat painottuvan aikuisen ihmisarvoon enemmän kuin lapsen. Miksi ei puhuttaisi samaan hengenvetoon myös itsekkyydestä, aikuisten vääränlaisesta mukavuudenhalusta, jolle lapsi on kuin leikkikalu, jota voi käsitellä miten tahansa? Yhteiskunnassamme on kehityssuuntia, joihin vastuullisten tahojen ja keskustelijoiden on välttämättä puututtava. Lasten pahoinvointia emme saa unohtaa.

Jokaisella lapsella on ”subjektiivinen oikeus” vanhemmuuteen, turvallisiin ihmissuhteisiin – ja myös omaan kesälomaan. Jo 2000 vuotta sitten Jeesus asetti lapsen keskiöön esimerkiksi, turvallisten aikuisten ympäröimäksi.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin