Toivon tuojien aika

Mieleen saattoivat nousta tunnelmat parin vuosikymmenen takaa, kun Suomi ajautui taloudelliseen ahdinkoon Neuvostoliiton romahtamisen myötä. Silloin moni kansalainen koki henkilökohtaisia tappioita hallitsemattoman lainanoton seurauksena. Ihmisiltä alkoi kadota toivo. Valoa ei näkynyt missään.

Kukaan meistä ei tiedä, millainen tulevaisuus meitä lähivuosina odottaa. Mutta sen me tiedämme, että ilman toivoa emme uskalla elää.

Monet muistavat 1990-luvun alun vaikeilta vuosilta Iso-Masan, laivanrakentaja Martin Saarikankaan, joka juuri kaikkein synkimmällä hetkellä ilmoitti miljardien laivaurakasta. Hän oli kansan kannalta merkittävä toivontuoja. Miehen ilmoitus oli kuin valo yössä monelle.

On hyvä muistaa, että voimme tuoda toivoa toisillemme monessa paljon pienemmässäkin asiassa. Eikä siihen tarvita isoja laivakauppoja. Olemmeko me niitä, joilta synkkä tulevaisuus syö uskon, vai niitä, jotka sytyttävät kynttilän pimeän keskelle? Ne, joilta toivo katoaa, tarvitsevat vierelleen toivon tuojia.

Mutta kristillisen uskon näkökulmasta tämä on vasta vain osa, pieni osa. Onhan uskossamme juuri toivolla aivan keskeinen merkitys. Kolmikossa usko, toivo, rakkaus, toivo kuvataan ankkurina. Ankkurin tarkoitus on kiinnittää laiva myrskyssä niin, ettei se ajaudu haaksirikkoon. Merkittävä yksityiskohta ankkurin toimimiselle on heittää se laivan ulkopuolelle, ei sisäpuolelle.

Kristillisen toivon perusta ja kiintopiste on ihmisen ulkopuolella. Toivo asetetaan sellaiselle perustalle, joka on ollut aikojen alusta, uskolle elävään Jumalaan.

Nykyinen elämämme hukkaa helposti sen, että tämän näkyvän todellisuuden rinnalla kulkee kaiken aikaa toinen, vähintään yhtä vahva, mutta näkymätön todellisuus. Silloin, kun näkyvässä maailmassa pilvet peittävät auringon, silloin tarvitaan näkymättömän maailman tukea, uskoa Jumalan läsnäoloon tässä ja nyt.

Samaan aikaan kun Arkadianmäeltä meille luetaan ankaria madonlukuja tulevasta, joidenkin muiden on huolehdittava toivon säilymisestä. Pahinta eivät ole vaikeudet, vaan toivottomuus. Siksi jälleen kerran on käännyttävä sinne, mistä apu löytyy, kristillisen seurakunnan puoleen. Nyt on toivon julistamisen aika, kahden todellisuuden.