Vastuullista vanhemmuutta – onnea isille!
Vietetään nyt vielä isänpäivää, kun siihen on mahdollisuus. Jos paineet pyrkimyksille päästä sukupuolisuudessa neutraalille linjalle jatkuvat, niin katoaahan silloin tarve äitienpäivän ja isänpäivän viettoon. Ollaan kuin Ranskan vallankumouksen aikoihin, pelkkiä kansalaisia vaan. Tosin sillä erotuksella, että silloin tunnustettiin vielä sukupuolet, kohta ei niitäkään.
No, astetta vakavammin on kuitenkin syytä kysyä, miksi sukupuolten välisiä eroja halutaan häivyttää. Mitä me saavutamme sillä, jos lapsella on kyllä vanhemmat, mutta ei isää eikä äitiä?
Tuntuu oudolta, kun ammattilaisten mielipiteitä ei kuunnella. Kuunnelkaapa vaikka seurakuntien nuorisotyöntekijöitä, jotka tekevät työtä kasvavan nuorison parissa. ”Kentän ääni” kertoo kyllä vahvaa kieltä vaikkapa nuorten poikien tarpeesta rakentaa suhdetta omaan isäänsä ja etsiä miehen mallia sitä kautta. Seuraavan sukupolven isät oppivat tehtäväänsä seuraamalla oman isänsä esimerkkiä. Osa tahtoo olla isänä niin kuin oma isä on ollut. Osa puolestaan pyrkii täysin päinvastaisen mallin rakentamiseen.
Isyyden – ja myös äitiyden ohessa kasvava sukupolvi tarvitsee aikuisen mallia. Yksi nuorten suosima laulu soi radiossa tavan takaa. Siinä naisääni laulaa pikkuveljelle, ja toivoo: ”pysy aina pikkuveljenä”. Kertosäkeen lopussa laulaja vakuuttaa: ”ei meidän kotonamme lisää aikuisia tarvita”. Tämän päivän kevyenä, mutta usein toistettuna iskulauseena on: ”kasva isoksi, älä aikuiseksi”.
Aikuisuus on vastuullisuutta. Se on vastuuta lapsista ja nuorista. Se on sen viisauden välittämistä, joka auttaa ennen muuta silloin, kun elämä ei kulje toivotulla tavalla. On helppoa olla aikuinen silloin, kun asiat ovat kohdallaan. Aikuisuuden testi alkaa siitä, kun elämä tuo eteen ongelmia ja vaikeuksia.
Isänpäivä muistuttaa, ei ainoastaan vanhemmuudesta, vaan vastuullisesta vanhemmuudesta. Kovin harvoin ymmärrämme sitä, miten keskeinen osa isällä ja äidillä on koko yhteiskunnan kehittämisessä. Aikaa uhrataan koulutuksen sisältöjen ja painopisteiden pohdintaan. Lapsille pitää saada virikkeitä. Verovaroja on suunnattava sinne ja tänne, jotta olisimme tulevaisuudessa kilpailukykyisiä. Hyvä niin. Mutta miksi herätä huolehtimaan talon rakentamisesta vasta sen jälkeen, kun pohjatyöt on jo tehty?
Vanhemmuuteen panostaminen on ehdoton edellytys terveen yhteiskunnan kehittämiselle. Eikä tässä sovi unohtaa vanhaa, viisaaksi koettua ohjetta: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa”.