Juudaksen kirje – K18

Raamatun pienet kirjeet avaavat meille kurkistusluukkuja ensimmäisten kristittyjen maailmaan. Emme tiedä, kuka kirjoitti Juudaksen kirjeen ja kenelle. Sen tarkka syntytilannekin on hakusessa, vaikka tutkijat ovat sellaista yrittäneet maalailla.

Silti Juudaksen kirje kuvaa hyvin ensimmäisten kristittyjen elämää. Monessa Välimeren itäpään kaupungissa heitä oli vain pieni joukko. Yhteinen usko Jeesukseen synnytti lämpimiä ja turvallisia yhteisöjä. Kaikki ei kuitenkaan ollut pelkkää auvoa.


Ympäristö
heittää haasteen

Muut ihmiset eivät ymmärtäneet, mihin kristittyjen usko perustui. Tämä oli oikeastaan hyvä asia, vaikka se purkautuikin välillä syrjintänä. Sillä samalla uusi usko herätti kiinnostusta. Näin kristityt pääsivät kertomaan uskostaan, ja moni liittyikin heihin.

Suurempi haaste nousi seurakunnan sisältä. Yksi ja toinen pyrki muuttamaan uskon sisältöä. Sitä piti kehittää vastaamaan ajan haasteisiin. Oli helppo väittää, että Gennesaretin kalastajien usko ei enää soveltunut kreikkalaisten monikulttuuristen kaupunkien elämänmenoon. Siksi oppi ja elämä tuli muotoilla toisin kuin ennen.

Hengellisten uudistusten vaatijoilla ei varmaankaan ollut pahat mielessä. Mutta jos heidän linjalleen olisi lähdetty, kristinusko olisi kadottanut erityisluonteensa heti alkuunsa. Se olisi hukkunut muiden tuon ajan hengellisten ja filosofisten virtausten joukkoon. Ainutlaatuinen pelastava sanoma Jeesuksen rististä olisi kadonnut.

On helppo ymmärtää, että pieni kristittyjen joukko halusi kynsin hampain pitää kiinni alkuperäisestä uskostaan. Siksi Uusi testamentti ottelee niin tiukasti ”harhaoppeja” vastaan. Ne eivät tarjonneet mielenkiintoista vaihtoehtoa perinteiselle kirkollisuudelle, sillä sellaista ei vielä ollut syntynyt.

Päinvastoin, uudistajat pyrkivät imaisemaan nuoret kristityt takaisin joko juutalaiseen tai kreikkalaiseen arvomaailmaan. Heitä kun sekä juutalaiset että kreikkalaiset pitivät merkillisinä toisinajattelijoina. Kristityt puolestaan yrittivät säilyttää oman, erilaisen uskonsa monenkarvaisten ajatusmallien ja elämäntapojen paineessa.


Näin torjut
väärät opettajat

Hengellisesti haasteelliseen tilanteeseen tarjoaa apua Juudaksen kirje. Se kertoo, miten kristinuskoa muunteleviin opettajiin ja harhaoppeihin tulee suhtautua. Toisin kuin monet muut Uuden testamentin kirjeet, Juudaksen kirje ei sisällä yksityiskohtia tai seurakuntalaisten nimiä. Se on kuin yleinen malli, johon lukija voi itse täydentää puuttuvat kohdat: väärien opettajien tai oppien tuntomerkit. Kaikille noille kun oli yhteistä se, että ne pyrkivät tavalla tai toisella muuttamaan alkuperäistä sanomaa Jeesuksesta.

Toinen Pietarinkirje soveltaakin Juudaksen tekstiä omaan tilanteeseensa. Sen toinen luku on kopioitu Juudakselta, mutta sopiviin kohtiin on lisätty yksityiskohtia. Samalla viittaukset Raamatun ulkopuolisiin teksteihin on leikattu pois.


Roisia kieltä

Juudaksen kirjettä ei lueta pyhäkoulussa. Vastustajalle annetaan kyytiä olan takaa niin räväkästi, että keskiverto kappalainenkin nikottelisi. Eihän meillä sanota toisinuskovista heti kättelyssä, että he ”antautuvat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan”, ”mässäilevät mistään piittaamatta” tai että heille on ”ikuisiksi ajoiksi varattuna synkin pimeys”.

Juudaksen ronski kielenkäyttö noudatti tuon ajan kaavaa, jolla vastapuolta leimattiin. Samoja syytöksiä esittivät niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin kulloisestakin vastapuolestaan. Tarkoitus ei ollut väittää, että kaikki herjat olisivat kirjaimellisesti totta. Syytöksillä haluttiin vain osoittaa toiset ihmisiksi, joita ei kannata seurata.

Juudaksen käyttämää leimakirvestä heilutti myös Paavali Galatalaiskirjeessään ja vaikkapa Pohjanmaan herätysliikejohtajat toisiaan vastaan 1800-luvulla. Samantapainen kielenkäyttö on tuttua internetin keskustelupalstoilta. Mutta Raamatussa tavoite oli parempi: suojella alkuperäistä uskoa muuntelijoita vastaan.

Ennen kuin Juudaksen repäisee tuohtuneena Raamatustaan pois, on hyvä muistaa, että hän oli tosissaan. Ja hän onnistui. ”Uudistajat” eivät vesittäneet kristinuskoa alkuunsa. Nykyäänkin on paljon oppimista ensimmäisten kristittyjen tavasta varjella kalleinta aarrettaan, pelastavaa uskoa. Kielenkäytön suhteen voisi tosin olla parempi seurata Ensimmäistä Pietarin kirjettä. Se suosittelee vastaamaan tiukkoihinkin hengellisiin haasteisiin ”sävyisästi ja kunnioittavasti”, 1. Piet. 3:16.

Teksti Lauri Thurén
Piirros Pekka Rahkonen