Vanki vai vapaa
Onko kristitty vapaa synnistä, laista ja kuolemasta? Paavali tuntuu olevan kahta mieltä.
Apostoli kertoo, että kristitty on kuollut pois synnistä ja vapaa laista, Room. 7:6. Heti perään hän kuitenkin sanoo olevansa peräti syntinen: ”En tee sitä hyvää mitä tahdon, vaan sitä pahaa mitä en tahdo… sen tekee minussa asuva synti”, Room. 7:19—20. Johan tässä menee pää pyörälle.
Jäähyväiset Lutherille?
Useimmat raamatuntutkijat selittävät jännitteen niin, että kun Paavali sanoo ”minä”, hän tarkoittaakin ei-uskovaa, syntistä ihmistä. Vähän niin kuin Mika Häkkinen sanoo ”sä”, kun hän tarkoittaa ”mä”: ”Jos sä ajat mutkaan liian lujaa, sä lennät ulos.” Ajatellaan, että kyseessä onkin puhetekninen keino tapa elävöittää teologista pohdiskelua. Sitä ei saisi ottaa liian kirjaimellisesti.
Perinteinen luterilaisuus tulkitsee puolestaan niin, että uskova on yhtaikaa syntinen ja vanhurskas. Mutta oliko Paavali luterilainen?
Tukholman piispa Krister Stendahl arveli aikanaan, että Paavali tulisi vapauttaa ”luterilaisesta vankeudestaan”. Eivät antiikin ihmiset kipuilleet sisäisen tutkistelun kourissa niin kuin nykyuskovat. Paavali oli taustaltaan fariseus, joka uskoi noudattavansa Mooseksen lakia täydellisesti. Jos hän olisi tarkoittanut itseään, hänelle olisi käynyt päinvastoin kuin Lutherille: Usko Jeesukseen olisi tehnyt vanhurskaasta syntisen!
Tutkijoiden ajatus saa tukea muutamilta kirkkoisiltä. Neilos Ankaralainen kirjoittaa: ”Jumala paratkoon! Jumalallinen Paavali ei voi sanoa itsestään: ’Olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki’.” Neiloksenkin mielestä apostolin tapa sanoa ”minä” on silkkaa retoriikkaa.
Paavalin kaapuun
Ajatellaanpa tilannetta, jossa apostoli kirjoitti. Hänellä oli Roomassa huono maine, ja kirjeen tarkoitus oli korjata tilannetta. Jos hän toteaa tällaiselle yleisölle olevansa syntinen, voiko hän luottaa että he tuumivat kuten Neilos?
Kyllä apostolin oli varauduttava siihen, että vastaanottajien riski ottaa hänen sanansa kirjaimellisesti oli suuri. Varsinkin kun antiikista ei oikeasti tunneta sellaista yleisesti tunnettua retorista tehokeinoa, jossa puhuja voisi sanoa ”minä” mutta sulkea itsensä tuon sanan ulkopuolelle. Paitsi teatterissa.
Ei Paavali toki ainoastaan itseään kuvannut. Sanoessaan ”minä olen syntinen” hän viittasi myös toisiin kristittyihin. Kyllä muutkin kuin Häkkinen lentävät ylinopeudella mutkasta ulos, mutta Mika ei ole poikkeus. Sanomalla ”minä” tai ”sinä” molemmat elävöittävät periaatteellista pohdintaa.
Takaisin lähtöruutuun
Miten sitten kristitty voi olla vapaa synnistä ja kuitenkin synnin orja? Paavalin parahdus antaa vinkkiä: ”Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?”, Room. 7:24. Vaikka henki olisi jo vapaa, synti tarrautuu ruumiiseen.
Lisää valoa löytyy toisaalta, kun Paavali kertoo miten synnistä lopulta vapaudutaan kokonaan. ”Kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen… silloin toteutuu kirjoitusten sana: Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki”, 1. Kor. 15:54—56. ”Pistin” tarkoittaa oikeastaan skorpionin piikkiä ja ”voima” piikistä ruiskahtavaa myrkkyä. Herra Kuolema on kuin ilkeä lääkäri tuollainen injektioruisku kädessään.
Paavalin mukaan kuolema on synnistä maksettava päiväraha, Room. 6:23, joten synnistä vapaan kristityn ei oikeastaan pitäisi enää kuolla lainkaan. Näin Korintissa jotkut uskoivatkin. Paavali toppuuttelee: Viimeiseen päivään asti kristittykin on valitettavasti synnin ja kuoleman otteessa, vaikkei oikeastaan pitäisi.
Vapaus alkaa kasteessa
Apostoli ei kuitenkaan tingi kristityn vapaudesta. Kasteessa uskova on jo ristiinnaulittu ja hän on kuollut Kristuksen kanssa. Ei kuollutta voi enää tuomita oikeudessa, ei ainakaan kuolemaan. Uudessa elämässä kristitty tuottaa hyvää hedelmää. Käytännössä Paavalinkin seurakunnat tarvitsivat kuitenkin paljon elämänohjeita ja moitteitakin: synti kun voitetaan lopullisesti vasta vihollisista viimeisenä. Tämän paremmin ei Paavali tätä suurta ristiriitaa ratkaissut.
Tutkijoiden yritys lakaista kristittyjen kuolemasta aiheutuva ongelma, syntisyyden ja pyhyyden välinen jännitys maton alle ei siis onnistu. Apostoli puhuu Roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa itsestään suuren joukon edustajana. Hänen parahduksensa vastaavat monen ihmisen kokemusta: Omat ihanteet ja käytös, tahto ja teot eivät aina osu yksiin. Viimeiseen mutkaan asti kaksi kuljettajaa, Kuolema ja Kristus, kisaavat kristityn elämän suunnasta. Maalilinjalla Kuoleman ote ohjauspyörästä heltiää.
-----
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori.
