Tavat eivät romutu, ne vain muuttavat muotoaan."
Sunnuntai 5. helmikuuta. Nimipäivää viettää Asser

Saarna



Heikkouden logiikka

Johanneksen evankeliumin kirjoittaja puhuu Jeesuksesta Sanana, joka tuli lihaksi. Mitä kaikkea hän tähän käsitteeseen Sana, kreikaksi logos, sisällyttää, kirkkoherra Jouni Turtiainen?



Mielessä tuleva palkinto

Miksi heprealaiskirjeen kirjoittaja omistaa kokonaisen luvun Vanhan testamentin uskon sankareille, eksegetiikan professori Lauri Thurén?



Ihmeet olivat merkki

Miksi Jeesus ei vain puhunut, vaan myös paransi sairaita, Teologian tohtori Erkki Ranta?



Autuas vaihtokauppa

Jeesus julisti hyvää sanomaa. Mitä se tarkoittaa teologian tohtori Erkki Ranta?



Me selviämme kuivin jaloin

Mitä nykykristityn pitäisi ajatella tästä Joosuan kirjan kohdasta, kirkkoherra Jouni Turtiainen?



Miten lapsessa voi olla kaikki?

Jouluevankeliumi on niin kovin tuttu teksti, mutta silti joka vuosi siitä löytyy jotain merkityksellistä sanottavaa. Mitä jouluevankeliumi sanoo sinulle tänä jouluna, toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma?



Mitä ajatella?

Ennustus, johon evankeliumin kirjoittaja viittaa, löytyy Jesajan kirjan 7. luvusta. Juudan kuningas Ahas oli ahdingossa, kun Syyria ja Israel olivat liittoutuneet Juudaa vastaan ja uhkasivat kaapata valtaistuimen Daavidin suvulta. Profeetta Jesaja lausui kuninkaalle ennustuksen, jonka toteutuminen olisi Herran antama merkki siitä, että Jumala on kansansa kanssa eikä jätä sitä pulaan.



Tientekijä

Jerusalemista asti Johannes Kastajan luo lähetettiin pappeja ja leeviläisiä ottamaan selvää, mitä hän sanoo itsestään.



Milloin Jeesus tulee?

Mitä Jeesus on sanonut ilmestymisensä päivästä? Milloin hän tulee?



Nöyrtymisen adventti

Ensimmäistä adventtia sanotaan myös nöyrtymisen adventiksi (adventus humiliationis). Mistä tämä nimitys tulee, rovasti Ensio Klemi?



Juhla odottaa vuorella

Mitä ovat nämä Heprealaiskirjeen mainitsemat vuoret, jotka tuntuvat olevan vastakohtia toisilleen, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Röyhkeät menestyvät

Miksi aina on niin, että röyhkeiden käy hyvin ja Herraa pelkäävien huonosti, Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija Teuvo V. Riikonen?



Menee yli mielikuvituksen


Ilmestyskirjan kohta, jossa uusi Jerusalem laskeutuu alas, antaa taas sen kuvan, että taivas perustettaisiin maan päälle. Mitä sanoo eksegetiikan professori Lauri Thurén?



Ihmisen Poika

Miksi Jeesus käytti itsestään nimitystä Ihmisen Poika, eksegetiikan professori Lauri Thurén? – Tämä on paljon tutkittu aihe. Ihmisen poika on voi tarkoittaa samaa kuin ”ihminen” tai ”minä”.



Tervettä harkintaa!

Keitä olivat lainopettajat, joiden kanssa Jeesus keskusteli?



Oletko oman elämäsi herra?

Paavali antoi ohjeita kristityn uudesta elämästä. Millaisista asioista juutalaisen piti luopua kristityksi kääntyessään?



Inhimillistä surua

Miksi Jeesus itki ja oli järkyttynyt ystävänsä Lasaruksen kuolemasta? Eikö Jumalana hänellä kuuluisi olla ikuisuusnäkökulmaa kuolemaan ja kai hän tiesi voivansa herättää Lasaruksen kuolleista, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Älä kiinny enkeliin

Missä asioissa enkelit ihmisiä palvelevat, kirkkoherra Jouni Turtiainen?



Oliko se stop-merkki?

Jeesus sanoi parantamalleen miehelle: ”Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mitä hän tällä tarkoitti, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Hankalakin tyyppi on lähimmäinen

Eikö vihollisen rakastaminen ole ihmisluonnolle ylivoimaista, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Revitkö vai yhdistätkö?


Mitä Jeesus on sanonut tuomiopäivästä, pastori Tuulia Kokkonen?



Valkoisten valheiden turvin

Jeesus julisti, että portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin muut. Miksi Jeesus sanoi näin, pastori Tuulia Kokkonen?



Ryhmämatkalla

Jesajan kirjan kohdassa Jumala kehottaa Israelin kansaa ottamaan oppia menneistä tai muuten käy huonosti. Jos ei noudata Jumalan tahtoa, seuraako siitä aina onnettomuutta, Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija Teuvo V. Riikonen?



Riittää kun pidät itsesi kristittynä

Matteuksen tekstistä saa vaikutelman, että isännän asenne palvelijapoloa kohtaan on perin tyly vai kuinka, kirkkoherra Jouni Turtiainen?



Moni kulkee ohitse

Sunnuntain evankeliumiteksti on Vuorisaarnasta. Edelle Jeesus on antanut koko joukon hyvän elämän ohjeita. Yhtäkkiä hän alkaa puhua siitä, että tie iankaikkiseen elämään ei kulje avaran, vaan ahtaan portin kautta, jonka vain harvat löytävät. Mikä on tämä ahdas portti, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Täysin valtuuksin

Jumala ilmestyi Moosekselle ja antoi hänelle tehtävän johtaa israelilaiset pois Egyptistä. Miksi Mooseksen piti esitellä Jumala kansalle näin seikkaperäisesti kuin tekstissä kerrotaan? Olivatko israelilaiset Egyptissä alkaneet palvoa muitakin jumalia, pastori Teuvo V. Riikonen?



Joka viides minuutti

Pietari ja Paavali kuolivat marttyyrikuoleman. Miten marttyyrikuolemaan suhtauduttiin aikanaan, teologian tohtori Anssi Voitila? – Se mikä kristitylle on julma marttyyrikuolema, oli roomalaiselle virkamiehelle Roomaa vastaan tehdyn rikoksen ansaittu rangaistus.



Naisen risti


Miksi aviorikokseen suhtauduttiin niin ankarasti, että rangaistuksena oli kivityskuolema, teologian tohtori Anssi Voitila?



Epäoikeudenmukaiseltahan se tuntuu

Onko se nyt todellakin totta, että pelkkä usko riittää Jumalalle, Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija Teuvo V. Riikonen?



Malakian ennustus

Herodes Antipas oli vanginnut Johannes Kastajan, mutta pelkäsi häntä. Miksi, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Olenko kiinni vai irrallaan?

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”, Jeesus kehottaa. Mitä Kristuksessa pysyminen käytännön tasolla tarkoittaa, pastori Panu Mäkelä?



Yksi mutta kolme

Jeesus valmisteli oppilaitaan siihen, että kohta olisi hänen aikansa lähteä takaisin Isän tykö. Oppilaat joutuivat lähes paniikkiin: miten me nyt selviämme? Jeesus lohdutti lupaamalla, ettei jättäisi seuraajiaan yksin. Pyhä Henki tulisi ja pitäisi heistä huolta ja olisi heidän kanssaan joka hetki.



Seuraa kaipuutasi

Pyhää Henkeä koskevia virallisia oppilausumia on suhteellisen vähän. Keskeisimmät opilliset kiistat ovat vain sivunneet Pyhää Henkeä, kun painopiste on ollut Kristuksen ja Isän suhteen määrittelyssä. Miksi on näin, lähetyssihteeri, pastori Jukka Jämsén?



Ei tiedottamista, vaan yhteyttä

Raamatunkohdassa annetaan ohjeita rukoilemiseen. Millainen oli rukoilun perinne juutalaisuudessa Jeesuksen aikana, lähetyssihteeri, pastori Jukka Jämsén?



Kukoistusta elämään

Jesajan kauniissa tekstissä puhutaan korkeudesta tulevasta hengestä. Mitä se tarkoittaa, raamatunopettaja, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Voima on läsnä nimessä

Jeesus pyytää Isää suojelemaan opetuslapsiaan nimensä voimalla? Mitä erityistä voimaa on nimessä, Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen?



Miten Pietari kuoli?

Jeesuksen aikana tyypillinen vaate oli pitkä kaapu. Jotta helmat eivät olisi laahanneet maata ja haitanneet kävelemistä, vyön avulla helmoja nostettiin ylemmäksi. ”Vyöttäkää kupeenne” (1.Piet. 1:13) on yhtä kuin ”valmistautukaa lähtemään liikkeelle”.



Ei se hauta vaan näkeminen

Voiko kertomuksia siitä, miten ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen, pitää luotettavina, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Opettele vastaanottamaan rakkautta


Jeesus oli suuri köyhien ja hyljeksittyjen ystävä. Kirkkoherra Yrjö Haapala, miksi hän ei innostunut Juudaksen ehdotuksesta?



Järkeilevä luulee pärjäävänsä yksin

Miksi Jerusalemin piti olla Jeesuksen kuoleman näyttämö, kirkkoherra Yrjö Haapala?



Manna sulaa auringossa

Päivän 2. Mooseksen kirjan ja evankeliumin tekstit puhuvat mannasta. Mitä se oli, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Mukavasti orjana – ihanko totta?


Mitä ovat maailman alkuvoimat, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Aina tulee uusia

Janssonin kiusaus, kinkkukiusaus ja lohikiusaus tunnetaan herkullisina ruokina, jotka houkuttavat syömään usein yli tarpeenkin. Mutta mikä on kiusaus raamatullisessa mielessä, pastori Tuomo Mantere?



Väisty taakse

Miksi Pietari nuhteli Jeesusta, teologian tohtori Erkki Ranta?



Hunajaa, ei tervaa

Mitä tarkoittaa Jumalan palvelijana oleminen, teologian tohtori Erkki Ranta?



Luvassa on valtava sato

Useissa kohtaa Raamatussa puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä. Puhutaan myös sadonkorjuusta, jossa tulee näkyviin, millaista hedelmää kylvö on ihmisissä tuottanut. Sadonkorjuu on evankeliumeissa usein viimeisen tuomion vertauskuva.



Rakastamiseen ei tarvita syytä

Tekstissä sanotaan israelilaisille, että Herra rakasti heitä eikä sille rakkaudelle anneta mitään syytä. Miksi Jumala rakasti Israelia, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Ei pidä hötkyillä

Mistä ajasta Jeesus tässä puhuu, Suomen raamattuopiston rehtori Juha Vähäsarja?



Pelottavan kirkas valo

Vanha kansa piti kynttilänpäivää taitekohtana, jolloin valo alkaa voittaa talven pimeyden. ”Kevät alkaa kynttelistä”, sanottiin. Raamatussa sanotaan, että ”Jumala on valo” ja että ”hän asuu valossa, jota kukaan ei voi lähestyä”. Mitä näillä kielikuvilla tarkoitetaan, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Uskon sankari?

Juttu kertoo amerikkalaisesta saarnaajasta, joka halusi todistaa uskonsa määrän kävelemälle veden päällä. Seurakuntalaistensa nähden hän astui uima-altaaseen, mutta vajosi saman tien veteen. Miestä hävetti niin, että hän hädin tuskin kehtasi kömpiä ylös altaasta.



Yhdestä herätys lähtee

Syntinen nainen liittyi Sykarin kaivolla Jeesuksen seuraan. Tapaus puhutteli kyläläisiä, jotka pyysivät Jeesusta viipymään pidempään ja opettaman lisää. Mistä tämä mielenkiinto kertoo kirkkoherra Erkki Ranta?



Suojanaamiot riisutaan


Jeesus on juuri käynyt keskustelun arvossa pidetyn opettajan Nikodemoksen kanssa. Seuraavaksi hän tapaa Sykarin kaivolla samarialaisen naisen. Mikä näissä tapaamisissa on erityisen merkille pantavaa kirkkoherra Erkki Ranta?



Pelko on ihmisen reaktio


Miksi Herodes ja koko Jerusalem nimenomaan pelästyivät, jos kerran Messiasta odotettiin ja toivottiin tulevaksi, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Hereillä oleville

Miksi ilosanoma ilmoitettiin ensimmäiseksi juuri paimenille, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala? Miksei kauppiaille, ruukuntekijöille, papeille tai fariseuksille?



Kaikesta selvitään

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon”, Paavali kehottaa. Hänen mukaansa tällainen ”pyhä huolettomuus” antaa sisäisen rauhan. Voiko sitä pitää realistisena elämänasenteena, pastori Riitta Heino?



Koodikieltä?

Jeesuksen kulkiessa ohi Johannes Kastaja osoitti häntä sanoen: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa.” Johanneksen seurassa olleet kaksi opetuslasta innostuivat tästä niin, että ryntäsivät suin päin Jeesuksen perään. Mikä sai heidät syttymään näin, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Valmiina!

Tekstissä neuvotaan yksityiskohtaisesti isäntäänsä odottavia palvelijoita. Mitä Jeesus tarkoittaa vaatteiden vyöttämisellä ja lampun palamisella, kirkkoherra Erkki Ranta?



Aasin kyydissä

Maailman johtajat etsivät rauhan avaimia huippukokouksissa. Minkälaisesta rauhasta Sakarja puhuu, opettaja ja Israelissa työskennellyt lähetystyöntekijä Heikki Nurminen?



Tunne syntisi!


Miksi viimeisellä tuomiolla näyttääkin siltä, että kaikki tuomitaan lopulta tekojen mukaan, Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala?



Sisään ennen sulkemisaikaa

Vertauksessa kymmenestä neitsyestä tyhmät neitsyet lähtivät ostamaan lamppuihinsa öljyä ja myöhästyivät paikalta, kun sulhanen tuli. Miksi häihin pääsi vain palavan lampun kanssa ja mitä öljy tässä vertauksessa merkitsee, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Toteuttakaa Jumalan tahtoa


Evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen ja hänen vastustajiensa toistuvista julkisista kiistakeskusteluista. Tällä kertaa fariseukset esittivät Jeesukselle kysymyksen, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei. Miksi kysymys oli kiero, raamatuntutkija Petri Merenlahti?



Anteeksisaamisen reunaehto

Kuningas suostui mitätöimään suunnattoman velan, jota hänen palvelijansa ei ikinä olisi kyennyt maksamaan. Armahduksen saanut ryhtyi kohta kovistelemaan toista palvelijaa pienen velkasumman tähden. Tämä raivostutti kuninkaan niin, että hän pyörsi velkojen anteeksiannon. Antaako Jeesus tässä vertauksessa ymmärtää, että jos ei anna lähimmäiselle anteeksi, sulkee samalla itseltään taivaan portit, raamatuntutkija Lauri Thurén?



Täydellinen lahja

Vanhurskauttamisoppia, luterilaisuuden helmeä on vaikea selittää, saati ymmärtää? Mikä siinä tökkii Leppävaaran kappalainen Timo Salo?



Jokainen on arvovieras

Jeesuksen vertauksessa väkeä kutsutaan kuninkaan juhliin, mutta kutsu ei mene perille. Tapahtuma päättyy kuninkaan toimeenpanemaan verilöylyyn, jota seuraa uusi kutsu. Miten se eroaa ensimmäisestä, Espoon Leppävaran seurakunnan kappalainen Timo Salo?



Jo katon hakkaaminen riitti


Miksi Jeesus miesten uskon nähdessään antoi halvaantuneelle ensin synnit anteeksi, Suomen Raamattuopiston rehtori Juha Vähäsarja?



Kaikkialle maailmaan

Miten pitää ymmärtää Jumalan lupaus Jaakobille, jonka mukaan hänen jälkeläisensä tulevat lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala? Eihän juutalaisia ihan niin paljoa ole vieläkään.



Jumalan pyhyys pyhittää kaiken

Miksi fariseukset ja lainopettajat menivät hämilleen, kun Jeesus kysyi heiltä, onko sapattina lupa parantaa vai ei, Uuden testamentin tutkija Petri Merenlahti?



Pääsevätkö eläimet taivaaseen?

Paavalin mukaan koko luomakunta kerran vielä vapautuu ”katoavaisuuden orjuudesta” ja pääsee ”Jumalan lasten kirkkauteen ja vapauteen”. Puoltaako teksti sitä, että eläimetkin pääsisivät taivaaseen, Uuden testamentin tutkija Lauri Thurén?



Ota rennosti!

Vuorisaarna kokoaa Jeesuksen opetuksia. Mitä tuttu luontokuvasto puhuu urbaanille nykyihmiselle, joka elää tulosvastuun ja kuluttamisen maailmassa, seurakuntavaalien projektisihteeri pastori Kari Kanala?



Yksin en pärjää

Kristinuskonhan pitäisi vapauttaa ihminen. Eikö ole aika raskasta valvoa itseään niin, että käyttää jokaisen hetkensä oikein, Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija Teuvo V. Riikonen?



Lähimmäistä ei voi valita

Kuka Jeesuksen ajan juutalaisille oli lähimmäinen, jota kuului rakastaa ja auttaa, eksegetiikan professori Lauri Thurén?



Aukene!

Sana” aukene” on tuttu Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Siellä aarrekammion ovi aukeni taikasanalla ”Sesam aukene”. Evankeliumikertomuksessa Jeesus parantaa kuuron ja lähes mykän miehen yhdellä sanalla ”aukene”. Minkälaisesta aukenemisesta nyt puhutaan, seurakuntavaalien projektisihteeri Kari Kanala?



Viljele kiitosta

Minkä haasteen evankeliumikertomuksen fariseus ja publikaani heittävät meille Nuorten Keskuksen pääsihteeri, rovasti Eija Kallinen?



Carpe diem


Mitä tarkoittaa etsikkoaika, teologian tohtori Juhani Forsberg?



Hyvät hedelmät erottuvat

Mikä on profeetan tehtävä, teologian tohtori Juhani Forsberg?



Löytyykö luonnollinen selitys?

Suomessakin tunnetaan kuvassa oleva Mooseksen palavaksi pensaaksi ristitty monivuotinen koristekasvi , Dictamnus albus. Sen kukat erittävät eteeristä öljyä, joka kuumalla säällä kaasuuntuu ilmaan. Jos pitää palavaa tulitikkua pensaan yläpuolella, kaasupilvi saattaa roihahtaa tuleen.



Outoa olisi jos ei katsoisi

Näin kesäaikaan monella miehellä on alla olevan raamatunkohdan kanssa ongelmia. Pitäisikö heidän repäistä silmänsä pois vai miten tämän kohdan kanssa eletään, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Nimi on enne

Johannes Kastajan synnyttyä sukulaiset halusivat antaa hänen nimekseen Sakarias, se kun oli hänen isänsä nimi. Äiti oli kuitenkin päättäväinen ja sanoi: ei, hänestä tulee Johannes. Miksi nimellä oli niin suuri merkitys läheisille ja miksi nimeksi valittiin Johannes, professori Antti Laato?



Entäs teidän lammas?

Jeesus kertoo fariseuksille ja lainopettajille vertauksen kadonneesta lampaasta. Tekeekö Jeesus tässä kertomuksessa itse asiassa pilaa hurskaista, Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori Lauri Thurén?



Tervetuloa juhliin!

Mies järjesti juhlat, mutta kutsutut keksivät verukkeita eivätkä tulleet. Olivatko juhlat niin tylsät vai eikö niiden isännästä pidetty, raamattukouluttaja, teologian tohtori Eero Junkkaala?



Me jukuripäät

Nikodemos tekee tiukkoja kysymyksiä Jeesukselle, joka vastaa samalla mitalla. Mikä on uskon salaisuus, rovasti Alpo Järvi Herättäjä-Yhdistyksestä?



Ei vain turbolahjoja

Voiko Pyhästä Hengestä puhua muutenkin kuin hengen täyteyden ja turboarmolahjojen lähteenä, Tampereen hiippakunnan emeritus-piispa Juha Pihkala.



Tule, Pyhä Henki

Mikä on Pyhän Hengen olemus ja tehtävä, Kansan Raamattuseuran julistustyöntekijä Panu Mäkelä?



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin