Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Hankalakin tyyppi on lähimmäinen

15.9.2011
| Kuvat: Istockphoto



Eikö vihollisen rakastaminen ole ihmisluonnolle ylivoimaista, raamatuntutkija Lauri Thurén?

– Kieltämättä Jeesus tässä asettaa riman korkealle. Opetus vihollisen rakastamisesta liittyy arkipäivän lähimmäisenrakkauteen. Jeesuksen mukaan oikea lähimmäisenrakkaus ei ulotu vain sukulaisiin ja ystäviin, vaan erityisesti niihin ihmisiin, jotka tuntuvat ikäviltä ja hankalilta.

Huomattavaa on, että Jeesus ei puhu vain vihollisen hyvästä kohtelusta, vaan peräti rakastamisesta. Tässä hän oli radikaalimpi kuin kaikki Uuden testamentin kirjeiden kirjoittajat ja heidän jälkeensä tulleet kirkkoisät.

Vieläkään Jeesuksen sanoja ei oteta todesta. Kristityt esirukoilevat ystävien ja rakkaiden puolesta, mutta perin harvoin ikävien ja hankalien ihmisten puolesta. Onneksi Jeesus itse eli ja kuoli aivan toisella asenteella.

Jumala ei valikoi rakkautensa kohteita, vaan on sataprosenttisen hyvä kaikille. Hänelle se on luonnollista. Se heijastuu myös luomakunnassa, jossa aurinko paistaa yhtä kirkkaasti ja lämpimästi jokaiselle. Jeesus kehottaa meitä noudattamaan tätä Jumalan mallia.


Jumala on tasapuolinen

Teille on opetettu: ”Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.” Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.

Matt: 5:43


Rukoilemme

Jumala,
auta meitä hyväksymään myös ne ihmiset
jotka vaikuttavat vierailta ja erilaisilta ja joita on vaikea ymmärtää.
Anna voimia käytännön lähimmäisenrakkauteen.
Herra, sinä rakastat kaikkia tasapuolisesti.
Tahdomme ottaa mallia sinulta.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin