– Vanhan testamentin profeettojen varsinainen tehtävä oli kutsua kansaa parannukseen, palaamaan vääriltä teiltä Jumalan tahdon mukaiselle tielle. Uuden testamentin kirjeissä eli varhaisissa kristillisissä seurakunnissa profeetta oli karismaattinen virka, jonka tehtävänä oli tulkita oman ajan tapahtumia Jumalan sanan valossa.
Kun Jeesus sanoo, että oikea profeetta tunnetaan hedelmistään, sen on täytynyt tarkoittaa, että hyvät hedelmät ovat jotakin sellaista, jonka jokainen Kristuksen seuraaja voi tunnistaa hyviksi. Ne ovat tekoja, jotka perustuvat Jumalan tahtoon ja vetävät ihmisiä Jumalan tahdon tielle.
Onko tarpeen erotella totuus harhasta? Eikö erottelu kuulu Jumalalle?
– On hyvin yleistä, että kirkossa puolustetaan kaikkien katsomusvapautta. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla, jos niitä on lainkaan. Tällöin ei enää ole kyse apostolisesta uskosta, jossa seurataan Jeesuksen opetuksia. Varhaiskirkko ei olisi selvinnyt kristillisenä kirkkona, jos se ei olisi torjunut oppeja, joissa saatetaan toistaa Kristuksen nimeä, mutta ei noudateta hänen opetuksiaan.
Varokaa!
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
»Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.
Matt. 7:15–20
Rukoilemme
Sinä näet, kuinka helposti
kuljemme harhaan.
Anna meille taito erottaa oikea ja väärä,
totuus ja valhe,
niin että eläisimme
sinun tahtosi mukaan.
Juurruta meidät sanaasi,
niin että uskomme ja elämämme
kantaisi hyvää hedelmää
eikä mikään veisi meitä harhaan.
vaihdetaan tähän seuraava otsikko:Hyvät hedelmät erottuvat