Miten Pietari kuoli?
5.5.2011
| Teksti: Kristiin Miettinen
Jeesuksen aikana tyypillinen vaate oli pitkä kaapu. Jotta helmat eivät olisi laahanneet maata ja haitanneet kävelemistä, vyön avulla helmoja nostettiin ylemmäksi. ”Vyöttäkää kupeenne” (1.Piet. 1:13) on yhtä kuin ”valmistautukaa lähtemään liikkeelle”.
Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan Pietarille, että vanhuudenpäivinä ”sinut vyöttää joka toinen ja vie sinut sinne, minne et tahdo.”, raamatuntutkija Lauri Thurén?
– Jeesus ennustaa tavan, jolla Pietari myöhemmin teloitettaisiin Ristiinnaulitseminen ei suinkaan ollut ainoa teloituskäytäntö. Teksti antaa viitettä siihen, että apostoli olisi kohdannut loppunsa muulla tavalla. Kirjoittaja on luottanut siihen, että hänen lukijansa ilman muuta olivat perillä Pietarin kuolintavasta. Meille se jää epäselväksi.
– Jotkut selittävät vyöttämisen niin, että Pietari olisi köytetty kiinni ristiin. Se ei kuitenkaan tunnu uskottavalta.
– Kerrotaan, että keisari Neron vainoissa, joissa Pietarikin todennäköisesti kuoli, kristittyjä poltettiin tai puettiin eläinten nahkoihin petoeläinten syötäväksi. Toisaalta historioitsijat pyrkivät mustamaalaamaan Neroa, joten näihinkään väitteisiin ei voi noin vain luottaa.
”Sinut vyöttää joku toinen”
”Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta
kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka
vie sinut minne et tahdo.”
Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa.
Joh. 21:18–19
Rukoilemme
Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus.
Me koetamme ottaa elämämme
omiin käsiimme.
Luotamme vääriin herroihin
ja vääriin paimeniin
ja petymme yhä uudelleen.
Sinä olet oikea Herra ja oikea Paimen
Johdata meitä tietäsi
ja pidä meidät aina yhteydessäsi.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.