Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Torstai 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Nimi on enne

24.6.2010
| Teksti: Arja-Leena Paavola
| Kuvat: Istockphoto


Johannes Kastajan synnyttyä sukulaiset halusivat antaa hänen nimekseen Sakarias, se kun oli hänen isänsä nimi. Äiti oli kuitenkin päättäväinen ja sanoi: ei, hänestä tulee Johannes. Miksi nimellä oli niin suuri merkitys läheisille ja miksi nimeksi valittiin Johannes, professori Antti Laato?

– Papponomia oli yleistä, eli lapselle annettiin usein isoisän tai jonkun muun esi-isän nimi. Johanneksen kohdalla tästä poiketaan ja siksi se kiinnitti erityisellä tavalla lähiomaisten huomiota.

Nimi Johannes on alkujaan hepreaa ja tarkoittaa Jumala on armollinen; Jumala on osoittanut armonsa; Jumala armahtaa.

– Nimessä on Herran nimen Jahve lyhenne Jo- . Se esiintyy monissa vastaavissa nimissä, kuten Joosua, Jehosua. Hepr. 3-4 mukaan Joosua on esikuva Jeesuksesta, he molemmat johdattavat kansaa Luvattuun maahaan.

– Johannes Kastaja tunnetaan parannuksen saarnaajana. Itse asiassa tuokiokuvat UT:ssa hieman vääristävät todellisuutta. Vaikka Johannes saarnasi parannusta, niin hän liittyi erityisesti Jesajan kirjan mahtavaan armon sanan osioon ja motivoi oman julistustehtävänsä Jes. 40:n alulla.


”Hänestä tulee Johannes”

Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.”  Luuk. 1: 59-63


Rukoilemme

Jumala, taivaallinen Isä.
Sinun sanansaattajasi Johannes Kastaja
raivasi tietä Vapahtajamme tulolle
ja kutsui ihmisiä parannukseen.
Raivaa meidänkin sydämestämme kaikki,
mikä estää meitä vaeltamasta
tahtosi mukaan.
Tee meistä sanansaattajia, valon todistajia.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin