Olenko kiinni vai irrallaan?
”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”, Jeesus kehottaa. Mitä Kristuksessa pysyminen käytännön tasolla tarkoittaa, pastori Panu Mäkelä?
– Tarvitsemme joka päivä Jeesuksen läheisyyttä. Lähellä oleminen kuuluu Jumalan perusolemukseen. Hän haluaa olla joka hetki osana elämäämme. Me tarvitsemme kiinnittymistä. Käytännössä se on ainakin Raamatun sanan tutkimista, Jumalan olemassaolon tunnustamista ja hänen puoleensa kääntymistä rukouksessa.
– Niin kuin oksat ovat puussa, niin myös uskova pysyy Jeesuksessa. Kuva viinipuusta muistuttaa Jumalan uskollisuudesta. Samalla se haastaa meidät pohtimaan missä elämämme on kiinni ja miten sitä elämme.
Millaista hedelmää Jumala meiltä odottaa?
– Hedelmiä voi olla monenlaisia. Perusajatus voisi olla, että usko avaa ihmisen silmät näkemään toiset ihmiset Jumalan rakkauden kohteina. Kyseessä ei ole aina yksittäisistä teoista vaan asenteesta, joka armahtaa muita ja on valmis palvelemaan.
– Hedelmät ovat Jumalan työn seurausta. Jotta ihmisessä tapahtuu muutosta, tarvitaan aina Jumalan hyvyyttä. Kuten Jeesus sanoo: Ilman minua te ette saa aikaan mitään.
Rukoilemme
Pyhä, kolmiyhteinen Jumala.
Sinä olet lahjoittanut meille uskon,
niin että voimme tunnustaa sinut,
Isä, Poika ja Pyhä Henki,
ainoaksi todelliseksi Jumalaksi.
Pidä meidät tässä uskossa
ja varjele kaikesta,
mikä estää sinun työtäsi meissä.
Ei meiltä kysytä jotakin erinomaista hengellistä näyttävyyttä, vaan
sitä, onko meillä sisäinen yhteys Kristukseen rukouksessa,
omassatunnossamme, sanankuulossa. Silloin Kristus on meissä läsnä.
Heikki Mäkeläinen