Tavat eivät romutu, ne vain muuttavat muotoaan."
Sunnuntai 5. helmikuuta. Nimipäivää viettää Asser

Yksin en pärjää

2.9.2010
| Teksti: Freija Özcan
| Kuvat: Istockphoto


Kristinuskonhan pitäisi vapauttaa ihminen. Eikö ole aika raskasta valvoa itseään niin, että käyttää jokaisen hetkensä oikein, Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija Teuvo V. Riikonen?

– Jokainen hetki on annettu hetki, siksi sen oikein käyttäminen on pohjimmiltaan Jumalan ja lähimmäisen palvelemista. Kristus vapauttaa meidät tähän. Toisaalta aika on aina myös paha. Siksi ei pidä tarkkailla vain itseään vaan ympärillä olevaa elämää ja aikaa.

– ”Katsokaa tarkoin” on hyvä lause ja opettaa meille vastuullisuutta elämän antajaa kohtaan. Itsensä valvominen on sen hyväksymistä, että en pärjää yksin. Tarvitsen muita ja tarvitsen Kristusta, muuten menen harhaan, koska tämä aika on myös paha.

Miten itseään jaksaa valvoa?

– Pohjimmiltaan elämä on Kristuksen aikaa. Kapernaumin portilla on ollut kyltti ”Kapernaum – Jeesuksen kotikaupunki. Avoinna klo 9–17.” Vaikka Jeesuksen kotikaupungilla ei ole aikaa ottaa ihmisiä vastaan, Jeesuksella itsellään on aikaa ihmiselle.

– Itsensä valvominen on raskasta, siksi Kristuskin valvoo meitä. Hänellä on aina avoin vastaanotto. Hänellä on meille aikaa.


Käytä hetki oikein

Katsokaa tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha.
Ef. 5:15–16


Rukoilemme

Isä taivaan,
tiedän, että pitäisi
tehdä oikein,
mutta aina minä en
jaksa vastustaa kiusausta.
Välillä tuntuu siltä,
että on turha edes yrittää.
Saanko silti
puhua sinulle?
Pitäisitkö kuitenkin
minusta huolen?

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin